Kyyninen p.....a

En tiedä, tuntuuko teistä samalta, luultavasti ei, mutta vuosi vuodelta tunnen muuttuvani yhä kyynisemmäksi. Oikeastaan kaikkea mahdollista kohtaan. Onko sitten ilo kadonnut, jos sellaista on koskaan ollutkaan, vai mistä on kyse. En ole vakavasti masentunutkaan, silloin tuskin jaksaisin kirjoittaa tätäkään.

Eniten minua ovat muovanneet kyynikoksi luonnollisesti muut ihmiset. Sitä tuntee elämässä antaneensa muille ihmisille kaikkensa, mutta vastalahjaksi ei ole tullut mitään, vastalahja on kadonnut pian tai joku muu on korjannut vastalahjasi.

Ihmiset tuntuvat aina vaan pikkumaisemmilta vuosi vuodelta. Takertuvat yksityiskohtiin tai yksittäisiin tapahtumiin ja ovat aina vain itsekkäämpiä ja röyhkeämpiä omaa tahtoaan tavoitellessaan. Minusta tuntuu aidosti, että minulla aina vain vähemmän yhteistä muiden ihmisten kanssa, kun on kyse jostain muusta kuin arkipäivän kohtaamisista.

Jo lapsesta lähtien minussa on elänyt suuri tyhjyys. Aivan kuin olisin tiennyt jo silloin, että tästä maanpäällisestä elämästä on mahdotonta löytää mitään sellaista, joka riittäisi täyttämään sieluni. Kirjallisuus on päässyt lähimmäksi.

Mutta vaikka kyyniseksi paskaksi on käynyt elämäntie, joissain asioissa lähes lapsenusko on säilynyt. Uskon edelleen vakaasti, että joskus minä olen tunnettu kirjailija. Minkäänlaista lupaustakaan tuohon suuntaan ei ole tapahtunut sitkeästä yrittämisestä huolimatta. Uskon myös, että löytäisiin elämääni rakkautta. Sitäkään ei ole tapahtunut.

Olenko sittenkin vain vanheneva mies, joka pelkää kuvitelmiensa sortuvan lopullisesti.