Tappion kuulas kalkki

Europarlamentaarikot Mitro Repo ja Eija-Riitta Korhola ovat kaksi pettyneintä pudonnutta parlamentaarikkoa. Politiikassa mikään ei ole reilua. Teit sitten kuinka hyvää työtä tahansa pudottamiseesi saattaa riittää nuhjuinen olemuksesi tai mikä tahansa muu asia, millä ei ole tekemistä politiikan kanssa.

Elämän loppu ei ole putoaminen politiikassa. Richard Nixon hävisi presidentinvaalit, mutta nousi silti myöhemmin presidentiksi. Kun tappio tulee eteen, täytyy vain pohtia mistä homma kiikasti. Nixon saattoi hävitä tiukat vaalit vain sen takia, että hikoili tv-haastattelussa, vaikka todellisuudessa oli terveemmässä kunnossa kuin vaalit voittanut John F. Kennedy.

Tappiot ovat elämässäkin kannattavia siihen asti kunnes elämä on pelkkää tappiota. Jokainen meistä ottaa käkättimeen alituiseen. Joku vie työpaikan, joku vie naisen, joku vie viimeisen kaljatölkkisi nenäsi edestä. Aina joku voittaa, sille ei voi mitään. Tappioita täytyy oppia nielemään. Vähintään kerran vuodessa sinä viet jotain jonkun nenän edestä. Etkä edes todennäköisesti huomaa sitä, koska olet virittäytynyt tappiomielialaan.

Sotaherrat ne vasta tappioiden asiantuntijoita ovatkin. Lähes jokainen kenraali on käynyt tappion porteilla, kunnes voittojen aika tulee. Usein homma toimii myös toisinpäin. Meidän ihmisten ongelma on, ettemme osaa ottaa onnen ja epäonnen vaihteluita sellaisena kuin ne ovat. Eli välttämättä niillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, kuinka hyvä tai huono olet jossain. Tai mitä olet tehnyt ansaittuun voittoon, sillä voitto tulee ilman ansioitakin.