Et pidä ihmisistä, sanot

Monet ihmiset sanovat usein, etteivät pidä ihmisistä. Pakko myöntää, että itsellänikin on ollut vastaavia hetkiä. Hetken päästä olen ajatellut, johtuuko se siitä, etteivät ihmiset ole huomioineet minua riittävästi. Tai että minua on vituttanut epäystävälliset etuilijat ja muut mulkut joita riittää aina. Tai että sanojani ja ajatuksiani on kiistetty.

Niin, onko kyseessä ollut oma narsistinen tarve saada huomiota tai narsistinen tarve saada hyvitys itsekkäältä minua itse edes tietämättään loukkaamalta ihmiseltä. Ihmisen tarve kun on loputon sille, että toiset ihmiset huomioisivat ja saada hyvitys kohtaamalleen vääryydelle.

Ihminen eroaa muista eläimistä siinä, että se ajattelee muutakin kuin perustarpeitaan eli ruokaa ja lisääntymistä. Ihminen ajattelee seksiä alituiseen, mutta kyseessä ei ole lisääntymisen jano, vaan oman tyydytyksen jano. Ruokaakin ihminen länsimaissa ajattelee vain tyydytyksen takia, se ei ole enää pakko selviytymisen kannalta.

Mitä enemmän me voimme irrottautua pelkästä selviytymisen strategiasta, sitä vaikeammaksi elämämme on käynyt. Koskaan ihmiset eivät ole pohtineet omaa itseään ja omaa itseään muiden ihmisten joukossa kuin nykyään. Se on tappavaa sielun kannalta. Yhä useampi ihminen on onneton. On lähes mahdotonta olla onnellinen muiden ihmisten joukossa. Onko se edes mahdollista?

Yhä useampi kokee, ettei ole riittävän hyvä, seksikäs tai menestynyt. Se johtuu täysin siitä, että me ajattelemme itseämme nykyisin täysin ainutlaatuisina yksilöinä, joita olemmekin. Jokainen haluaisi yhden elämänsä olevan mahdollisimman onnistunut. Ja kun nykyisin onnistuneemmat yksilöt miehitttävät ja naisittavat vaatimustason, sellaiset ihmiset, jotka eivät tunne itseään menestyneiksi ovat heikoilla.

Heistä, vähemmän menestyneistä on tehty ihmisiä, joita täytyy ohjailla parempaan, he eivät ole se määritelty hyvä taso, jollaisia ihmisten täytyisi olla. Siksi olemme väkivaltaisempia kuin aikamme täytyisi rikkaissa maissa olla.  Kukaan joka ei tunne olevansa hyvä, ei koskaan rakasta toista ihmistä.

On käsittämätöntä, että ihmiset tuntevat olevansa irrallaan toisista ihmisistä, mutta se vain on totta. Elät ihmisten keskellä, mutta kenenkään ei ole pakko tuntevansa kuuluvansa toisten ihmisten joukkoon. Ihminen voi itse eristää itsensä tai sitten muut eristävät. Se on ollut ihmislajin luonto aina. Ihmiset eivät koskaan hyväksy kaikkia joukkoonsa, se tehdään yhteiskunnan kautta, mutta ei omasta halusta.

Ihmiskunta on muuttunut liian monimutkaiseksi, koska sen tavoite ei ole enää selviytyä, vaan nauttia ja menestyä vain omana yhtenä yksilönään. Muuttuuko tämä joskus, sitä en tiedä.
Ihmiset eivät ole onnellisia, sen tiedän.