Kuselle haiseva mies

Nuorena kun asuin vielä Vantaalla bussissa istui usein mies, joka haisi kuselle ja paidanhelmatkin olivat keltaiset.

Kusenhaju ei ollut mieto, vaan miehen lähipenkeillä istuvat suojasivat suunsa kädellään. Siitä tiesi, ettei joku vielä tiennyt kuselle haisevasta miehestä, jos henkilö meni istumaan miehen viereen. Useimmiten hänen ympärillään oli vapaata. Edes ne, joiden viereen ei mielellään istuta, eivät istuneet kuselle haisevan miehen viereen.

Teinit pilkkasivat miestä ja aikuisetkin hiljaa halveksuivat. Olihan hän jotain hirveämpää kuin he itse olivat. He saattoivat tuntea inhoa, huvittuneisuutta ja yökötystä miestä kohtaan. Samalla kertaa.

Itsekseen kuselle haiseva mies ei koskaan puhunut. Hän ei voinut täysin hullu, mutta ei hän koskaan kenellekään myöskään puhunut. Hän useimmiten vain istui hiljaa itsekseen. Hän ei näyttänyt välittävän ihmisten halveksunnasta. Kuselle haiseva mies oli hyvinkin ohittanut pisteen, jolloin halveksunnalla oli vielä merkitystä.

Yhtä hyvin hän saattoi kärsiä halveksunnasta, mutta hänellä ei ollut keinoja ratkaista kusenhajuaan. Jospa kusenhajua ei ollut hänelle olemassa.

Minulle kuselle haiseva mies merkitsi vain yhtä epämukavuustekijää bussissa, yhtä hyvin epämukavuustekijä olisi voinut olla erityisen lihava ihminen, joka valtaisi penkin, niin etten olisi mahtunut siihen. Bussissa istuminen oli muutenkin puolen tunnin kidutus.

Yhtenä aamuna kuselle haiseva mies oli kadonnut bussissa tai katosin itse.

Vieläköhän kuselle haiseva mies elää?

Kommentit

  1. näitä kuselle haisevia ihmisiä kulkee erinäisissä paikoissa ja tälläinen yksi on pyörinyt aika kauan yhden rautatieaseman lähettyvillä niin asemankahvilan sisätiloissa kuin siinä ulkona, milloin bussipysäkillä tai nukahtanut aseman sisätilan penkille. Ilmiö, joka toistuu poikkeuksetta, on ihmisten paheksuvat katseet, kaulaliinan työntäminen nenään, ettei erottaisi kusenhajun ja nopeasti karkuun menemisen, ennenkuin se kuselle haiseva ihminen lähestyy kysymään rahaa tai tupakkaa tai millo mitäkin. näiden ihmisten kohtalo kyllä puhuttelee..kaiken se hien ja kusen hajun alla asuu ihminen, jolla on oma tarina..
    kerran olin roomassa ratikassa, kun edessäni istui vanhempi rouva, joka kirjaimellisesti kusi alleen..

    VastaaPoista
  2. Helsingissä alkaa olla kuselle haisevia siinä missä maailman suurkaupungeissa. Ei eroa enää mitenkään. Asemallahan ei saa torkahtaakaan, kun häätävät sieltä heti pois. Itseäni ei nukkuva reppana kyllä hirveästi häitritse, mutta joitakin ihmisiä tietenkin, kun on ikävä muistutus, että kaikilla ei mene hyvin.

    VastaaPoista
  3. asunnottomien kohtalo on kyllä puhutteleva..sekin ikävä muistutus yhteiskunnasta, jossa asumme..mutta ihan arkipäivää monille..

    VastaaPoista
  4. Valitettavasti. Pariisissa monet asuivat teltassa jopa turistinähtävyyksien lähellä ja kun turistit aamulla tulivat, niin poliisit hätistelivät niitä pois. Sama se tietenkin Suomessakin.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut postaukset