Jättäisikö jo äänestämättä?

Tämän eduskunnan aika loppui miltei harvinaislaatuiseen farssiin. Viimeisen asian ollessa kyseessä nauraa räkätettiin, kun itse räätälöimää esitystä äänestettiin nurin.

Melkeinpä jokainen merkittävä päätös jätettiin seuraavan eduskunnan kontolle. Neljän vuoden aikana ei näin heti ajatellessa tule kovinkaan montaa konkreettista ja tarvittaessa kovaakin päätöstä mieleen. Aikaa kulutettiin eroamalla hallituksesta, vaikka on hallitusohjelman hyväksynyt. Jos hallitukseen haluaa, täytyisi olla selkärankaa myös pysyä siellä.

Kohta edesmenneen eduskunnan hallituksessa oli alunperin aivan liikaa puolueita. Kun puolueet edustavat lähes ääripäitä on vaikea saada päätöksiä aikaan. Ellei sitten kyse ole poikkeusajasta, jolloin vaihtoehtoja ei ole.

En tiedä kuinka kaukana tuo poikkeusaika on, sillä valtiolla ja kunnilla on tolkuton määrä velkaa. Ennen Suomi maksoi velkansa sodan jälkeen niska limassa, mutta nyt tuntuu ettei kukaan välitä. Ja jos välittää, kukaan ei tunnu kuuntelevan häntä.

Ensimmäistä kertaa eduskuntavaaleissa en todellakaan tiedä, minne ääneni antaa. Pelkkää protestiääntä en anna. Mielestäni ääni voisi mennä rakentavalle henkilölle, sellaiselle, jolle koko kansakunnan etu olisi tärkeää. Ei pelkästään vain oman eturyhmänsä, vaikka omia äänestäjiään kansanedustajankin on tietenkin kyettävä edustamaan.

Velvollisuudentunnosta tosin menen kai äänestämään.

Viimeisen neljän vuoden aikana suomalainen politiikka ei toden totta ole ollut tylsää. Ennenhän olen voivotellut sitä. Nyt taas toivoisi, että tolkku ja tylsyys palaisi politiikkaan.

Ja nyt kun vaalikamppailun kiivain vaihe on alkamassa, ei vieläkään ole aiheita, jonka ympärille vaalit kietoutuisivat. Talous se ei tunnu olevan, ei EU, ei Venäjä. Kuka tietää. Toivottavasti minut yllätetään.