Robotista ihmiseksi ja päinvastoin

Katselin televisiosta dokumentin, jossa luvattiin, että ihmisenkaltaiset robotit ovat kohta täällä. No, samaa on luvattu jo 50 vuotta, mutta robotit ovat yhä lapsellisen kömpelöitä. Ihminen saattaa olla turhan kova tavoite toistettavaksi.

Samalla kummastelen hieman intoa siihen, että meillä pitäisi olla ihmisenkaltaisia robotteja. Ihmisethän ovat nytkin kasvaneet kiinni tekniikkaan. Ehkä se ihmisenkaltainen robotti syntyy ihmisruumiin ympärille. Sitä tosiasiaa ihmiset eivät voi paeta, että päivät päättyvät joskus, ellemme sitten korvaa elimiämme tekniikalla.

Sitä ohjelmassa pohdittiin myös, että kun ihmisen aivojen toiminta selvitetään aikanaan, robotin voi luoda täysin ihmiseksi. Tunteet ovat se ongelma, mistä luoda täydellinen luomus, jos se perustuu parhaisiin aivoihin, mutta se ei kuitenkaan ole oma persoonansa.

Voin tietysti vain arvailla, jos joku lukee tätä kirjoitusta 100 vuoden päästä ja ihmettelee, miten he ajattelevitkaan tekniikasta noin alkeellisesti silloin. Sata vuotta sitten moni tämän päivän tekniikkaihmetys olisi ollut täyttä utopiaa.

Samalla tuossa dokumentissa ennustettiin, että ihmiseen istutetaan mikrosiruja, jotka tekisivät meistä älykkäämpiä ja tuottaisivat meille erikoistaitoja. Se saattaa hyvinkin toteutua, mutta kyllä siinä osa ihmiselämän jännityksestä menisi, jos tietäisi mikrosirulla saavuttavansa sen, minkä aikaisemmin olisi saavuttanut kovalla työllä ja onnella. Jokainen lapsi varsinkin olisi kunnianhimoisten vanhempiensa täydellinen uhri, sillä jokainen haluaisi lapsestaan superlapsen, joka toisi vanhemmilleen kunniaa.

Minulla olisi ehdotus, jos jätettäisiin meidät ihmiset rauhaan ja ei vauhditettaisi kehitystä, joka joidenkin tietojen mukaan on tekemässä meistä aiempaa tyhmempiä.