Traagisen runoilijan traaginen loppu

Siinä missä nykyään potkitaan porukalla päähän maassa jo makaavaa, joskus ennen kuviteltuja tai oikeita erimielisyyksiä ratkottiin kaksintaisteluissa. Tällaisessa menehtyi runoilija Aleksandr Puškin 1830-luvulla.

Lopputuloksen tietenkin arvasi, jos runoilija heittäytyy kaksintaisteluun ammattiupseerin kanssa. Joskin sai hän haavoitettua kuviteltua vaimonsa rakastajaa, joka oli kuitenkin naimisissa hänen vaimonsa siskon kanssa.

Venäläistä runoutta tai edes ehkä sen tunnetuinta edustajaa Puškinia ei ole suomennettu paljon. Niinpä tartuin mielenkiinnolla Olli Hyvärisen suomentamaan Moskovasta Kaukasukselle, Valitut runot 1815-1836 -kokoelmaan.

Mielenkiintoinen ratkaisu kirjassa on ollut laittaa vierekkäin suomennettu runo että alkuperäistekstiksi venäjäksi. Jonkun verran venäjää osaan, mutta suomennettujen runojen varassa osaltani lukiessa mentiin.

Puškin on kovin ristiriitainen. Siinä missä hän kirjoittaa runsaasti runoja vapaudesta ja diktaattorien ikeestä vapautumisesta, hän kuitenkin vanhemmiten ryhtyi Venäjän keisarin Nikolai I:sen "suojelun kohteeksi" joko pakotettuna tai vapaaehtoisesti. Ehkä karkoitus sai runoilijan mielen muuttumaan valtaapitävistä ainakin julkisesti.

Puškinin runot muuttuvat yhä synkemmäksi, mitä lähemmäksi hänen kuolinvuottaan mennään. Mieleen juolahtaa, että oliko kaksintaistelu jonkinlainen järjestetty itsemurha, miehellä kun riitti velkoja ja ongelmia, kuten runoilijoilla usein on.

Runoissaan hän on aika puhdasverinen romantiikan ajan runoilija. Joskus vaatimattomattomistakin lähtökohdista tulee aikaiseksi paatosta. Ei kuitenkaan imelällä ja aikansa eläneellä tavalla. Romantiikan ajan runoja kun vaivaa tietynlainen naiivisuus, jos niitä lukee väärässä mielentilassa.

Minulle Puškinissa on jotain sympaattista. Hänen runoistaan on vaikea olla pitämättä. Varsinkin lyhyissä runoissa on maltettu pysyä oivalluksen äärellä ja joistain tulee mieleen, että ne ovat hurjasti aikaa edellä. Toki Hyvärisen 2000-luvun suomennos on aikaamme sopivampi kuin suomennos, joka olisi tehty vaikka 70 vuotta sitten.

Puškinista on sanottu, että hänen runojaan ei voi kunnolla ymmärtää kuin venäläinen. Itse en kyllä nähnyt ymmärtämisessä ongelmaa paitsi ehkä muutamassa runossa, joiden historiallinen alkulähde on myöhemmin kadonnut historian hämärään.

Niille, jotka eivät Puškinin taustaa tunne paremmin, niin hän ei ollut syntyperältään aivan tavallinen venäläinen. Hänen äidinpuoleinen isoisoisänsä oli nimittäin tuotu orjana Afrikasta 1700-luvulla Venäjälle, joten hänessä virtasi myös afrikkalaista verta. Suvun kantaisä kohosi orjasta merkittävään asemaan Venäjällä. Meille tutun Tallinnan kuvernööriksi.