Kuvista kadonneet

Ennen vanhaan Neuvostoliitossa johtajat katosivat virallisesti valokuvistakin, kun joutuivat vielä isomman johtajan epäsuosioon. Ikään kuin heitä ei olisi epäsuosioon joutumisen jälkeen olemassakaan.

Ystäväni kanssa juteltiin, että vähän samoin käy, kun menettää työpaikkansa ilman, että toinen työpaikka on odottamassa. Ironista kyllä, vaikka yrityksen pahimman kilpailijan leipiin sirtyvälle järjestetään ikimuistoiset läksiäiset, niistä harvoista puhumattakaan, jotka vielä pääsevät kunnialla eläkkeelle.

Sitten jos kenkää tulee niistä tuotannollis-taloudellisistä syistä, niin irtisanotut saavat kerätä kimpsunsa ja kampsunsa toimistosta kaikessa hiljaisuudessa samaan aikaan kun kulkukorttia jo hingutaan pois otettavaksi.

Rohkeimmat kollegat toivottavat käytävällä hyvää jatkoa, osa kai taas pelkää, että irtisanominen tarttuu ja välttelee irtisanottua. Useimmat vain piiloutuvat työpisteensä taakse ja odottavat, että musta pilvi katoaa.

Työkaverit myös katoavat elämästäsi sillä hetkellä, kun laitat työpaikan oven viimeisen kerran kiinni.  Et kuulu enää joukkoon. Useimmiten työttömyys (sen pitkittyessä) merkitsee myös taloudellisia ongelmia. Laskuja jää maksamatta ja ongelmat kasaantuvat. Valitettavasti mikään muu ei pelasta kuin uusi työ.

Ystäväni kanssa pohdittiin myös, että miksi joukkoirtisanomisen kohdatessa irtisanotuille ei voi järjestää säällisiä läksiäisiä. Kiittää hyvästä työstä ja taputtaa edes selkään, että olemme pahoillamme, että näin kävi. Ystäviä ei tarvitse olla, mutta kohteliaita ja kiitollisia. 

Mitä opimme tästä? Täytä yksityiselämäsi hyvillä asioilla. Jos työ on koko elämäsi, niin toivo, ettet koskaan jää työttömäksi.