Korson kriminaalia tapaamassa
Muutama päivä sitten menehtyi keuhkoahtaumatautiin Rauski Lehmusvyöry, joka Korson kriminaalinakin tunnettiin. Hän kertoi 60- ja 70-lukujen rikollisesta maailmasta Korson kriminaalit-kirjassakin. Haastattelin häntä Alibi-lehteen vain hiukan ennen hänen kuolemaansa.
Itsekin olen Korsosta kotoisin, vaikkakaan kriminaalia minusta ei ole vielä tullut. En ole varastanut koskaan mitään. En edes yrittänyt.
Konnilla on usein mielenkiintoinen elämäntarina takanaan, niin Rauskillakin. Hän lähti kotoaan pakon edessä jo teininä, asui vajoissa ja ulkona missä milloinkin. Vankilassa hän istui useaan otteeseen, välillä oli miljonääri ja lööppijulkkiskin.
Kun on ollut puhetta siitä toksisesta maskuliinisuudesta, niin Rauskin nuoruudessa toden totta elettiin sitä toksista maskuliinisuutta. Poliisit pieksivät pojankoltiaisia ja päinvastoin. Viina oli kaiken syy ja alku ja viinan myynnillä rikastui.
Kaiken yllä leijui vielä sota-ajoilta periytynyt armottoman väkivallan ja miehisyyden kulttuuri. Kaikenpuolinen ilottomuus, jos iloton Suomi on vieläkin. Homous oli tuolloin kaikkea muuta kuin hieno asia ja homot saivat armotta nyrkistä, sen jälkeen kun heidät oli ryöstetty. Kova maailma.
Rauski ei varsinaisesti katunut mitään, kun sitä häneltä kysyin. Ehkä hän ajatteli niin, ettei hänellä ollut vaihtoehtoja. Hänen oli elettävä sitä maailmaa, johon oli joutunut. Tuskin moni sai isokokoista Rauskia edes nujerrettuakaan. Hän sanoi, että osa vanhoista tutuista väisti häntä kadulla vieläkin, kun keuhkoahtauma oli miehen jo nujertanut.
Eikä se katumus auta. Rikokset sinänsä jo sovitetaan vankilatuomiolla. Rauskin elämästä voi sanoa, että hän ainakin eli elämän, jossa ei mitään jäänyt kokematta. Elämä on vieläkin kova joillekin. Kuten Rauski sanoi minulle haastattelussa, uusia Korson kriminaaleja syntyy aina.
Itsekin olen Korsosta kotoisin, vaikkakaan kriminaalia minusta ei ole vielä tullut. En ole varastanut koskaan mitään. En edes yrittänyt.
Konnilla on usein mielenkiintoinen elämäntarina takanaan, niin Rauskillakin. Hän lähti kotoaan pakon edessä jo teininä, asui vajoissa ja ulkona missä milloinkin. Vankilassa hän istui useaan otteeseen, välillä oli miljonääri ja lööppijulkkiskin.
Kun on ollut puhetta siitä toksisesta maskuliinisuudesta, niin Rauskin nuoruudessa toden totta elettiin sitä toksista maskuliinisuutta. Poliisit pieksivät pojankoltiaisia ja päinvastoin. Viina oli kaiken syy ja alku ja viinan myynnillä rikastui.
Kaiken yllä leijui vielä sota-ajoilta periytynyt armottoman väkivallan ja miehisyyden kulttuuri. Kaikenpuolinen ilottomuus, jos iloton Suomi on vieläkin. Homous oli tuolloin kaikkea muuta kuin hieno asia ja homot saivat armotta nyrkistä, sen jälkeen kun heidät oli ryöstetty. Kova maailma.
Rauski ei varsinaisesti katunut mitään, kun sitä häneltä kysyin. Ehkä hän ajatteli niin, ettei hänellä ollut vaihtoehtoja. Hänen oli elettävä sitä maailmaa, johon oli joutunut. Tuskin moni sai isokokoista Rauskia edes nujerrettuakaan. Hän sanoi, että osa vanhoista tutuista väisti häntä kadulla vieläkin, kun keuhkoahtauma oli miehen jo nujertanut.
Eikä se katumus auta. Rikokset sinänsä jo sovitetaan vankilatuomiolla. Rauskin elämästä voi sanoa, että hän ainakin eli elämän, jossa ei mitään jäänyt kokematta. Elämä on vieläkin kova joillekin. Kuten Rauski sanoi minulle haastattelussa, uusia Korson kriminaaleja syntyy aina.
Kommentit
Lähetä kommentti