Big Brother lämmitettiin uudelleen - miksi ihmeessä se vielä toimii?

Kuva: NelonenMedia
Monia vanhoja tv-ohjelmia on lämmitetty uudelleen. Nopeasti muisteltuna esimerkiksi Napakymppi, Kymppitonni ja Onnenpyörä.

Jopa noin 20 vuotta vanha reality-formaatti on lähtenyt lämmittelykierrokselle. Big Brother hämmästyttävää kyllä onnistuneesti. Muut uudelleenlämmittelyt ovat epäonnistuneet mielestäni aika täydellisesti. Niissä ei ole uutta vanhan päälle. Eikä edes vanhaa tavoitettu kunnolla.

Big Brother on onnistunut tavoittamaan formaattinsa alkuperäistä aitoutta uudelleen. Siitä puuttuu se väkisin vääntämisen tuntu, mikä kuvasi hyvin BB:n viimeisiä kausia Suomessa. Muualtakin maailmassa formaatti on laitettu naftaliiniin, kun uutta ei enää löytänyt.

Kaikki on kiinni oikeista henkilövalinnoista, kun puhutaan reality-televisiosta. Big Brother elää myös ajassa. Talosta löytyy muun sukupuolisia. Ei heitä olisi laitettu taloon vielä vuonna 1999. Taloa ei ole täytetty kuitenkaan vähemmistöillä, vaan mukaan on heitetty uskovainen, persu ja kaikkea siltä väliltä. Persoonia kaikki ja keskustelutaitoa löytyy.

Jännää, että keskustelut riittävät vielä kannattamaan jotain ohjelmaa. Näin se todella on. Tavallisten ihmisten keskustelut. Talkshowta riittää, mutta niistä puuttuu aitous, jonka Big Brother on jälleen tavoittanut. Talkshow pönkittää juontajansa tähtikulttia, ei vieraan.

Loppuvaiheessa ennen laittoaan hyllylle vanha BB alkoi olla sitä, että mitään mielenkiintoista ei taloon saatu muuta kuin juottamalla asukkaita. Nyt talo on ollut auki päälle viikon, eikä varsinaisia kännejäkään ole vedetty. Eikä edes riidelty rajusti. Seksiäkin on harrastettu, mutta mitään pahaa siinä on. Hyvähän se on, että jotkut saavat.

BB:n uuden tulemisen takana on kovia tekijöitä. Esimerkiksi Petteri Ahomaa ja Janne Virtanen. Silläkin on oma merkityksensä.

Joku kirjoitti, että nykyisin ihmiset puhuvat avoimesti elämästään somessa. Kyllä joo, kunhan kyse on positiivisen kuvan luomisesta. BB:n taika on siinä, että siellä puhutaan myös ikävistä asioista. Silloin yhden ihmisen murheesta tulee kaikkien murhetta ja siinä on jotain kaunista.

Niin ja, kyllä BB:n seuraamiseen liittyy se pieni vastarinnan ihme. Kun kaikki haukkuu mitä roskaa se on, niin pakko se on katsoa. Vaikka piruuttaan. Se on niin kuin juorulehden lukeminen. Kukaan ei lue, mutta kaikki tietävät, mistä on kyse. 

Kommentit

Lähetä kommentti

Suositut tekstit