Mitä Postin pääjohtaja ja muut kohujohtajat saattaisivat ajatella?
Jokainen me tiedämme, ettei maailma ole oikeudenmukainen paikka. Vielä vähemmän se on sitä, kun kyse on rahasta ja vallasta. Neste maksaa johtajalleen vahingossa ex-johtajalleen palkkaa vuosia, siinä missä Kela perii ärhäkkänä köyhälle reppanalle vahingossa ylimääräisenä maksetun pois. Esimerkkejä riittää.
Rahalla on taiaomainen vaikutus. Kaikkien halveksumasta köyhästä inhokista tulee useimpien suosikki, kunhan rahaa ilmestyy pöytään. Ja kun rahaa ei ole, niin millään muulla ei ole väliä kuin rahalla. Loppujen lopuksi millään muulla ei ole väliä kuin rahalla.
Julkisesta rahasta ollaan tarkkoja vain köyhän olleessa kyseessä. Valtion omistaman Postin pääjohtaja jalomielisesti lahjoittaa osan jättipalkastaan pois, kun kohu nousi. Jostain syystä häntä on pidetty hyvänä ja palkittavan arvoisena johtajana, vaikka palvelu ei toimi ja kansalaiset tyytymättömiä. Hän on hyvä kuitenkin laskemaan palkkoja ja antamaan potkuja. Kovuus ei ole huono juttu työelämässä.
Pienelle ihmiselle virheitä ei anneta anteeksi. Jos potkut tulee, seuraavasta paikasta ei voi välttämättä kuin haaveilla. Jos ison yrityksen pomo saa potkut, saa hän ison tukun rahaa mukaansa ja seuraava paikka jo odottaa ruhtinaallisemmalla palkalla. Eli johtajaputkeen vaan nyt, hyvät ihmiset.
Yleensä nämä palkoistaan kohujohtajaksi nimetyt keski-ikäiset miehet ovat harmaan oloisia tyyppejä. En oikein erota niitä toisistaan. Kohtuullisen kallis puku, silmälasit ja jotenkin aina etäinen olemus ovat heidän tuntomerkkejään. Muuten he ovat toinen toistensa klooneja.
He eivät kinastele somessa, eivätkä lehtien palstoillakaan kun pakon edessä. Ei heidän tarvitse. Heidän ei tarvitse enää kuunnella. Heitä kuunneellaan, ainakin ne, joiden mielipiteillä on merkitystä johtajaputkessa.
Tavallinen ihminen on heille joku kaukainen pikku olento, jonka huolet ovat kaukana kuin Afrikka. Ainakin kun johtaja ajelee kotiinsa Kulosaareen ottamaan vain ne neljän tunnin yöunet, joita hän mainostaa Kauppalehdessä. Köyhät ovat kaukana nukkumalähiöissään murehtien rahojensa riittävyyttä ja työpaikkojensa kestävyyttä.
Näiden harmaat johtajat eivät epäröi potkujen antamisessa. Paljolti niillä saadaan tulosta näyttämään hyvältä. Etäännyttämällä numeroksi ihminen potkujen antaminen ei satu, toisin kuin pikkupomoilla, jotka ottavat potkut saaneiden vihat vastaan. Jäljelle jääneet työntekijät kun vielä puukottavat ilomielin toisiaan selkään, kunhan saavat pitää työpaikkansa.
Heidän harmaiden harmikseen ne pirun toimittajat aina kaivelevat niitä numeroita ja palkkoja. Ja sitten on taas kohu käsillä. Onneksi he tietävät, etteivät ne kauan kestä. Voi sitten taas soitella kaverille tennistreeneihin ja sopia uusista haasteista. Kiertokulku kulkee heidän kohdallaan vain ylöspäin.
Rahalla on taiaomainen vaikutus. Kaikkien halveksumasta köyhästä inhokista tulee useimpien suosikki, kunhan rahaa ilmestyy pöytään. Ja kun rahaa ei ole, niin millään muulla ei ole väliä kuin rahalla. Loppujen lopuksi millään muulla ei ole väliä kuin rahalla.
Julkisesta rahasta ollaan tarkkoja vain köyhän olleessa kyseessä. Valtion omistaman Postin pääjohtaja jalomielisesti lahjoittaa osan jättipalkastaan pois, kun kohu nousi. Jostain syystä häntä on pidetty hyvänä ja palkittavan arvoisena johtajana, vaikka palvelu ei toimi ja kansalaiset tyytymättömiä. Hän on hyvä kuitenkin laskemaan palkkoja ja antamaan potkuja. Kovuus ei ole huono juttu työelämässä.
Pienelle ihmiselle virheitä ei anneta anteeksi. Jos potkut tulee, seuraavasta paikasta ei voi välttämättä kuin haaveilla. Jos ison yrityksen pomo saa potkut, saa hän ison tukun rahaa mukaansa ja seuraava paikka jo odottaa ruhtinaallisemmalla palkalla. Eli johtajaputkeen vaan nyt, hyvät ihmiset.
Yleensä nämä palkoistaan kohujohtajaksi nimetyt keski-ikäiset miehet ovat harmaan oloisia tyyppejä. En oikein erota niitä toisistaan. Kohtuullisen kallis puku, silmälasit ja jotenkin aina etäinen olemus ovat heidän tuntomerkkejään. Muuten he ovat toinen toistensa klooneja.
He eivät kinastele somessa, eivätkä lehtien palstoillakaan kun pakon edessä. Ei heidän tarvitse. Heidän ei tarvitse enää kuunnella. Heitä kuunneellaan, ainakin ne, joiden mielipiteillä on merkitystä johtajaputkessa.
Tavallinen ihminen on heille joku kaukainen pikku olento, jonka huolet ovat kaukana kuin Afrikka. Ainakin kun johtaja ajelee kotiinsa Kulosaareen ottamaan vain ne neljän tunnin yöunet, joita hän mainostaa Kauppalehdessä. Köyhät ovat kaukana nukkumalähiöissään murehtien rahojensa riittävyyttä ja työpaikkojensa kestävyyttä.
Näiden harmaat johtajat eivät epäröi potkujen antamisessa. Paljolti niillä saadaan tulosta näyttämään hyvältä. Etäännyttämällä numeroksi ihminen potkujen antaminen ei satu, toisin kuin pikkupomoilla, jotka ottavat potkut saaneiden vihat vastaan. Jäljelle jääneet työntekijät kun vielä puukottavat ilomielin toisiaan selkään, kunhan saavat pitää työpaikkansa.
Heidän harmaiden harmikseen ne pirun toimittajat aina kaivelevat niitä numeroita ja palkkoja. Ja sitten on taas kohu käsillä. Onneksi he tietävät, etteivät ne kauan kestä. Voi sitten taas soitella kaverille tennistreeneihin ja sopia uusista haasteista. Kiertokulku kulkee heidän kohdallaan vain ylöspäin.
Kommentit
Lähetä kommentti