Luettua: Donald Trumpin kauneimmat runot: Tai no, ei nyt ihan runoja ole

Donald Trump herättää närää enemmän kuin yksikään Usan presidentti pitkään aikaan ennen häntä. No. Ennen Richard Nixonia.

Mies on samaan aikaan koominen hahmo, että erittäin vihattu. Harvinainen koostumus. Minua Trump on persoonana kiehtonut. Kopea ja ylimielinen Trump on samaan aikaan äärimmäisen herkkä kritiikille itseään kohtaan. Kukapa kritiikistä pitäisi.

Omasta mielestään Trump on aikansa suurin marttyyri, joita arvostetut mediat vainoavat. Omalla tavallaan Donald Trumpin Kauneimmat runotkin ovat taitavaa vittuilua Trumpille. Sillä ei kirjassa Trumpin runoja ole, vaan otteita tviiteistä, puheista ja haastatteluista.

Ei sillä, minua kyllä kiinnostaisi tietää, millaisista runoista Trump pitää vai pitääkö ollenkaan? Tai onko hän ylipäätään vapaaehtoisesti lukenut kirjoja?

Vaatimaton mies Trump ei ole. Ei edes kaino. Sen tiedämme kaikki. Erityisesti hän pitää haukkumisesta. Eritoten Hillary Clintonien ja muiden vastustajikseen katsomiensa. Usein kohteena ovat äänekkäät naiset, mutta myös hänen vihollisenaan pitämä valtamedia. Ja kaikkea siltä väliltä.

Toisaalta Trump tykkää jakaa kiitosta auliisti. Sanat kaunis, upea yms. toistuvat hänen "runoissaan" usein silloin kun jokin asia on saanut Trumpin kehräämään hetkeksi. Tai kun hän kirjoittaa omista saavutuksistaan.

Trumpin runouden ikuistaneelle Rob Searsille täytyy antaa kiitosta jo siitä, miten valtava urakka hänellä on ollutkaan. Jo tviittejä Trump syöltää päivässä uskomattoman määrän. Ja uusimpia Trumpin "herkkuja" kirjassa ei edes ole parin viimeisen vuoden ajalta.

Se on sitten lukijan silmässä näkeekö niissä Trumpin tviiteissä kirjallisia ansioita. Trumpin Kauneimpia runoja kun on vaikea arvostella sen kirjallisten ansioiden perusteella. Kuvan se antaa aikamme näkyvimmän poliittisen persoonan ajattelumaailmasta.

Kommentit

  1. Muistelin kaivaneeni omiin Trump-aiheisiin postauksiini jostain tiedon hänen kirjailijanurastaan ja siellähän se pätkä oli:
    "...Trump on myös menestynyt kirjailija. Trumpin esikoisjulkaisu The Art of the Deal (1987) oli The New York Timesin bestsellereiden listalla 48 viikon ajan (joista 13 viikkoa ensimmäisellä sijalla). Esikoisensa lisäksi Trump on kirjoittanut 13 muuta bestselleriä."

    Minulta jäi ja jää nytkin tarkkomatta, pistiko Donald T. tulemaan enemmän faktaa kuin fiktioita. Ehkä ne sujuvasti sekoittuivat, kuten nykyisissä twiiteissäkin? Mahtoivatko kaikki 13 teosta todella olla bestsellereitä?

    VastaaPoista
  2. Niin tosiaan. Onhan hän kirjoja kirjoittanut. En sitten tiedä, kuinka paljon haamukirjoittajat ovat auttaneet kiireistä bisnesmiestä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit