Raakaa sortovaltaa vastaan - mutta ketkä oikeasti uskaltavat?
Morgan Freeman tekee vanhoilla päivillään erinomaisia sarjoja ihmisyydestä, uskosta ja kaikista iänkaikkisista kysymyksistä. Ihmisyyden äärellä-sarjassaan hän eräässä jaksossaan keskittyi kapinahenkeen. Ihmisiin, jotka syystä tai toisesta ovat asettautuneet esivaltaa vastaan, tehneet vallankumouksia ja muuttaneet epäoikeudenmukaisia yhteiskuntia.
Nykyisin ihmisten välille luodaan koko ajan vastakkainasettelua, mutta loppupeleissä ihmisten tarpeet ovat samat ympäri maailman. Yksi yhteinen tahto on taistelu epäoikeudenmukaisuutta vastaan. Eri maissa siihen on tietenkin erilaiset mahdollisuudet. Toisissa maissa se voi maksaa oman hengen ja toisissa maissa taas ei. Ja tietenkin kun asiat ovat paremmin, mitään suurta halua mielenilmaisuihin ei ole.
Vallankumoussankarit muistetaan usein historiassa paremmin kuin ne yksittäiset tavalliset ihmiset, jotka ovat asettaneet itsensä vaaraan. Mieleen tulee vaikka ne ensimmäiset mustat, jotka rohkenivat asettautua vastustamaan rauhanomaisesti rotusortoa pelkästään sillä, etteivät suostuneet enää istumaan mustille tarkoitetuilla paikoilla. Se on vaatinut rohkeutta.
Vallankumoukset ovat yleensä kääntyneet monesti uudeksi sortovallaksi. Ironista kyllä. En tiedä mikä siinä on. Ja vielä useammat vallankumoukset ovat epäonnistuneet ja päättyneet pelkkään verilöylyyn. Ja kaikki säilyy vieläpä ennallaan.
Länsimaissa nykyisin suurin taistelu käydään sananvapaudesta. Siitä mitä saa sanoa ja mitä ei. Tiettyjä pyhiä lehmiä on, joista ei saa vapaasti puhua. Siitä emme vain pääse mihinkään. Vai muistatteko nähneenne järkeviä ja asiallisia keskusteluja maahanmuutosta tai tasa-arvosta?
Meillä Suomessa ei ole suoranaista sortoa puhumattakaan mielivallasta. Saan aivan rauhassa kirjoittaa tätäkin blogia, mikä jo Valko-Venäjällä voisi olla vaarallista. Täysi luottamus valtiovaltaan on kuitenkin myös vaarallista. Tämän olemme nähneet Usassa esimerkiksi kun paljastui, että aivan tavallisten ihmistenkin viestejä ja puheluita on kuunneltu "kansakunnan suojelemiseksi". Tietty varovaisuus ja epäusko on aina hyvästä.
Mutta mikä sitten erottaa ne ihmiset, jotka uskaltavat asettua epäooikeudenmukaisuutta vastaan siitä suuresta massasta, joka tyytyy vain elämäänsä eikä tee mitään. Sitä on vaikea sanoa. En itsekään ole mikään esivallan vastustaja.
Ehkä se on jonkinlainen sisäinen pakko toimia ja se ettei voi toimia omatuntoaan vastaan. Suurin osa ihmisistä pystyy jäädyttämään omatuntonsa. Tästähän lienee kysymys esimerkiksi Edward Snowdenin tapauksessa. Hänellähän ei ole koskaan paluuta kotimaahansa. Hän elää mukavaa elämää, mutta yksin.
Kommentit
Lähetä kommentti