Uutinen ei ole uutinen, vaikka voissa paistaisi

Eilen kun katselin tapani mukaan Ykkösen aamu-tv:ta kerrottiin uutiskatsauksen lopuksi hieman häpeillen, että kerrottakoon vielä, että Idolsin voitti Koop Arponen. Se vaikutti vähän hassulta. Ei ollut ilmeisesti helppo asiakanavaksi tituuleratun alistua kertomaan viihdehömpästä, mutta kun ihmiset hittosoikoon ovat siitä kiinnostuneita, niin se on sitten pakko. Niinpä uutiseen joutuu alistumaan, vaikka ei siihen vakavasti otettavana ohjelmana halua. Uutinen kun on uutinen, vaikka niin ei haluaisi, kun pitää kilpailla.

Turhaan häpeiltiin Idolsia, sillä tämä Idols-kausi oli varsin hyvä. Vaikka sen Ibi Loven, vai mikä sen nimi olikaan, kohuttu sisääntulo lopussa oli kyllä selvästi järjestetty. Samoin kuin äänestystuloksetkin ilmeisesti paikoittain. Mutta mitä siitä, laulu pysyy samana. Viimeinen jakso meni tuomareilta jo turhankin ylistyksen puolelle.

Omassa työssään törmää usein tilanteeseen, että mikä on uutinen ja mikä ei. Paljon on kiinni siitä, mihin uutista ollaan tekemässä. Henkilöstölehdessä loppumattomat eläköitymisjuhlat ovat uutinen, mutta mediaa ei kiinnosta avoimet ovet, vaikka tarkoitus onkin hyvä. Media haluaa uutista ja useammin "ikävää" sellaista.

Useasti olen kirjoittanut siitä, että jaksa lukea (luen kuitenkin) loppumattomista onnettomuuksista ja väkivallanteoista lehdistä. Peli on mennyt vain sen verran rajuksi, että rattijuopolla täytyy olla yli kolme promillea tai katutappelussa verta oikein kunnolla, ennen kuin sillä lehteen päästään.

Ihmisillä, niin tavallisilla kuin julkkiksillakin, on omalaatuinen suhde mediaan. He kokevat median oman etunsa ajajana, mitä se ei tietenkään ole. On luonnollista, että ihminen haluaa nähdä itsensä ja asiansa hyvässä valossa. Media elää uutisista, mutta se itse määrittää, mikä on uutinen. Sen verran kauan olen seurannut mediaa ja ollut sen kanssa tekemisissä, että heti ensiarviolta osaan sanoa, että mistä tulee uutinen. Vaikeampi sitä on selittää muille, mistä olen useasti verkkopäiväkirjassani avautunut.

Mutta ei päivittäismediakaan vain ikävien uutisen perässä ole. Uutisessa täytyisi vain olla jotain arkipäivästä poikkeavaa tai yllättävää. Tai haastateltava mielenkiintoinen. Osa tuntemistani toimittajista tuskailee uutisten kirjoittamisen kanssa. Mielestäni se on turhaa, sillä harva uutinen on kauaa uutinen. Ehkä muutaman kerran vuosikymmenessä voi onnistua tekemään sellaisen uutisen, joka elää pidempään.

Harva ns. paljastusuutinen jaksaa sävähdyttää tavallista lukijaa pidempään. Jos katsoo lehtien keskustelupalstoja, eniten ja myöskin kiivaimmin keskustellaan kotieläimiin liittyvistä asioista. Vaikkapa kissan ampujista ja vapaana liikkuvista koirista. Virkamiesten vääryydet kiinnostavat hetken ja poliitikkojen väärinkäytöksistä edes tätä nykyä harvemmin kirjoitetaan. Syyllinen on usein ainoastaan virkamies. Poliittista vastuuta saa etsiä ja hakea. Yksityiselämään liittyvät törttöilyt ovat tietysti eri asia. Niistä rokotetaan antaumuksella. Mutta se on uutinen, sillä ihmisiä kiinnostavat ne asiat, jotka ovat helposti ymmärrettävissä.

Minkälainen uutinen on sitten hyvä uutinen mielestäni. Ainakin sen täytyy herättää tunteita ja siinä täytyy olla tarina. Siihen on vaikea pyrkiä, koska tällaisen uutisen tekeminen vaatii aikaa ja sitähän harvemmin on enää tarjolla. Perehtyäkin pitäisi ja jos yleistietämystä ei ole hyvistä koulutodistuksista huolimatta, ollaan pulassa. Tarina ja tunne tulee vain tulevaisuudessa silti korostumaan, sillä ihmiset lukevat vähemmän ja nopeammin ja erottua täytyisi. Siksi kai eläinuutisetkin ovat ihmisten suosikkeja, jos tekee jutun ihmisen kurjuudesta, niin siihen ihmiset ovat turtuneet. Eläimiin ei koskaan. Ihmiset eivät herätä niin paljon tunteita kuin eläimet. Ehkä valitettavastikin.

Sari Sarkomaan lähtö ministerintyöstä on hyvä esimerkki tunteita herättävästä uutisesta. Sarkomaa luopui tehtävästään perheen takia. Mutta uutiseksi nostettiin se, miksi nainen luopuu ja miehet eivät koskaan. Miksi miehet eivät luovu tehtävistään perheen takia? Eikö tärkein asia ole se, että Sarkomaa teki mielestään oikean ratkaisun ja hänen perheensä näkee äitiään useammin. Olen jotenkin lopen kyllästynyt riitelyyn ja ristiriitoihin. Elämä on muutenkin riittävän väsyttävää ja hankalaa.

PS. Sitten yksi sivuhuomio. Miksi kiirettä pidetään jonain ulkopuolisena mastodonttina, johon ei voi vaikuttaa? Siihen voisi vaikuttaa työnantaja että ihminen itse. Kyse on osaltaan halusta ja elämänasenteesta. Niin kauan kun kysymme toisiltamme ensimmäiseksi "onko sulla kiire?", kiire pysyy tavoiteltavana asiana.

Ja sähköisestä äänestyksestä. Mikä uusi asia tai ohjelma on heti toiminut? Miksi lyödä hanskat tiskiin heti ensimmäisten vastoinkäymisten tullessa? Tosin itselläni on kokemusta kyseisen järjestelmän toimittaneesta yhtiöstä, etten yhtään ihmettele, että ongelmia tuli.

Kengätkin ovat jälleen päivänpolitiikan päivänpaastessa sitten Hrutsevin kengän tahdittaman YK-puheen aikoja sitten. Bush sai jäähyväisikseen kengästä Bagdadissa. Ei vain osunut.