Ja sitten tästä vuodesta muisteltavaksi

Vuoden lähetessä loppuaan on ollut tapana kerrata vuoden tapahtumia ja ilmiöitä ja pohtia niitä, vaikka yleensä vasta ajan kanssa asiat saavat oikeat perspektiivit. Lehdistä jokainen voi lukea tarkat muistelot, oma lähimuistini on tätä nykyä onneksi vain enää muutaman viikon mittainen, joten kirjoittelen niistä asioista, jotka minulle jäivät mieleen.

Heikentynyt talous oli koko vuoden ykkösaiheena. Kukaan ei oikein kunnolla tiedä, mitä tapahtui, mutta jossain kirjoitettiin hyvin, että tämän talouskriisin aiheutti ahneus, eikä mikään välttämätön suurempi turma. Irtisanomiset jatkuivat entistä kiivaampana, nyt kun niille saatiin vielä maailmantaloudesta oikeutus. Lamaa ei vielä ole, mutta ensi vuonna sitten sekin kurjuus on sitten edessä. Sen on jopa tunnustanut jo hallituskin.

Niinistö yritti peräänkuuluuttaa yhteistä taisteluhenkeäkin vaikeiden aikojen edessä, mutta tuota viestiä harva uskoo, solidaarisuus kun lähtee aidosta välittämisestä. Tuntuu, että kaikki uutisointi on enemmän tai vähemmän talouteen liittyvää. Lähtökohtaisesti yleinen arvokeskustelu on aika heikkoa. Taloudellinen oikeutus asioille on ainoa oikeutus, kun päätöksiä todellisuudessa tehdään.

Julkkiksista riitti myös kahvipöytäkeskustelun aihetta koko vuodeksi. Vuoden superjulkkis lienee tänä vuonna Johanna Tukiainen, jos edellisenä vuonna se oli toinen poliitikon kohtalokas nainen Susan Ruusunen. Yhtä turhana silti. Kukahan poliitikko tänä vuonna saa Femme Fetalen uraansa torpedoimaan? Vai olisiko jo vihdoin naispoliitikkojen miesseikkailujen aika? BB-julkkikset pyörivät tuttuun tapaan otsikoissa, samoin kuin Maajussit. Olisiko yhtään asiajulkkiksen läpimurtoa tapahtunut?

Mutta jäikö tästä vuodesta yhtäkään varsinaista ilmiöitä, mikä muistettaisiin salihousujen ja muiden aikansa hirvitysten rinnalla tulevaisuudessa? Nyt täytyy ihan miettiä, mutta mitään ei silti tule mieleen vuodesta 2008 jälkipolville kauhisteltavaksi. Päällimmäisenä jäi ikävä kyllä mieleen tappaminen. Jo toinen massakoulusurma ja lukuisat perheen tapot sekä järjetön katuväkivalta. Olisiko ensi vuonna hyvien tapahtumien aika? Mikä siinä on, että ikävät asiat muistaa aina paremmin, kuin hyvät asiat.

Omista suunnitelmista tälle vuodelle valtaosa jäi taas tekemättä tai toteutumatta. Toisaalta olo on sellainen, että sen tein, mihin pystyin, niin kuin urheilija sanoisi. Vähän tuntuu, että vuosiin on menettänyt hallinnan. Ne vain menevät ja itse kulkee mukana. Ja siinä välillä yrittää tehdä jotain kaunistakin jalanjälkeä. Niinpä ensi vuodeksi en lupaa yhtään mitään. Muuta kuin yrittää olla parempi ihminen kaikinpuolin. Ja että voimia ja kärsivällisyyttä riittäisi. Siitäkään en luo itselleni pakkopaitaa.

PS. Joulu meni ihan mukavasti oikein perinteisesti sukulaisissa kiertämässä. Lahjaksi sain jo kauan kaipaamani kylpytakin. Nyt minun ei tarvitse enää vapaapäivänä edes pukeutua kokopäivänä vaan voin tepastella kuin Hugh Hefner konsanaan valtakunnassani. Melkein tämän päivän ajan minua viihdyttänyt myös Seinfeldin viimeinen tuotantokausi. Seinfeld on siitä mielenkiintoinen sarja, että periaatteessa siinä ei tapahdu mitään, mutta sellaista arkimystistä huumoria siinä on, mikä ei häviä ajan myötä. Pelottavalla tavalla helposti kiukustuva Georgekin alkaa muistuttaa itseäni. Charlie Wilsonin sota -elokuva odottaa vielä myös katsomistaan.

Sen kyllä huomasi, kun enemmän tien päällä oli, että suomalaiset ovat ristiriitaista kansaa. Jos bussissa viereen istuminen yritetään estää vaikka minkälaisilla laukkuviritelmillä niin autolla ajaessa ajetaan mielellään toisen perässä kärkkyen mahdollisuutta ohitukseen. Hyötynä jonossa ohituksesta yleensä noin kymmenen metriä. Ensimmäistä kertaa elämässäni joudun odottelemaan myös metsästyskoiran poistumista tieltä. Sen verran kovasti koira oli jänispaistia jahtaamassa, ettei mitään ympäriltään huomannut.