Elämä ei pääty kuolemaan

Olen asustellut jo jonkin aikaa isovanhemmiltani jääneessä asunnossa Helsingissä.

Yli puolen vuoden yrittämisen jälkeenkin kun pääkaupunkiseudulta on mahdotonta saada kohtuuhintaista vuokrayksiötä tai -kaksiota. Kaikkein vaikeinta sellaista on saada ns. yleishyödyllisiltä vuokranantajilta, jotka tietysti edullisimpia asuntoja tarjoavat, vaikka niidenkin tarjoamien vuokra-asuntojen vuokrat hipovat pilviä.

Joskus olen miettinyt, kuka näitä kaupunkien vuokra-asuntoja saa. En ainakaan minä. Toisaalta sain niistä ihan riittävästi tuntumaa menneessä elämässäni, enkä niissä asumista kaipaa, jos muita vaihtoehtoja on.

Mutta ainahan olisin voinut muuttaa Kallioon johonkin remonttia kaipaavaan metri kertaa metri kämppään 800 euron vuokralla, jota jokin mummo kiskoo. Omistusasuntoja ei taas kannata mennä ostamaan, kun ei ole vakituista työpaikkaa, enkä edes omistusasuntoa kerrostaloista haluaisi. 

No, itse asiaan. Kaiken maailman laskuttajat eivät nimittäin jätä kuolleita tai dementoituneitakaan rauhaan. Kuolleelle isoisälleni tulee yhä laskuja jopa perintätoimistoista, vaikka hän on kuollut jo yli puoli vuotta sitten. Suomea hehkutetaan teknologian huippumaana, mutta täällä ei osata pitää kirjaa edes kuolleista. Eikä ihme, kun eri järjestelmiä on miljoona.

Olen yrittänyt ilmoitella sinne sun tänne, että älkää hyvät ihmiset nyt enää kuollutta ihmistä yrittäkö laskuttaa. Kumma kyllä, heikoimmin tämä viesti menee perille julkisille organisaatioille, joilla juuri luulisi olevan oikeus päästä väestörekisterijärjestelmiin. Kun ennen itse työskentelin julkiselle organisaatiolle, niin olen nyt saanut huomata, miten vaikeaa asioita on saada hoidetuksi, vaikka sinänsä palvelu on kyllä ollut ystävällistä, ei siinä mitään.

Maailma perustuu rahaan ja sen huomaa kuoleman kohdatessa. Se hyvä puoli joskus tulevaisuudessa odottavassa omassa kuolemassa on, ettei tarvitse enää itse murehtia laskuista, joita postiluukusta virtaa.