Tekeekö pukeutuminen naisesta lutkan?


Kanadasta kuuluu kummia, siellä on perustettu kuulemma Lutkaliike. Paikallinen poliisi kun oli kehoittanut lutkahtavasti pukeutuvia naisia pukeutumaan konservatiivisemmin, etteivät tulisi raiskatuiksi.


No, tämähän osoittaa jo aika heikkoa pelisilmää poliisilta, käsittääkseni pukeutumisella ei ole kai todettu olevan vaikutusta siihen, tuleeko raiskatuksi vai ei. Eikö se raiskaaja useimmiten ole joku, jonka raiskattu tuntee. Tosin jos julkisuuteen tulleiden raiskausten uutisoinnista voi johtopäätöksiä vetää, niin Suomessa tuntuu olevan joukkoraiskaukset yleisimpiä, joissa tekijöinä on joku ulkomaalaismiesten porukka. Heidän naisten arvostus on vielä huonommalla tolalla kuin suomalaismiesten.


Kaksinaismoralismia koko lutkatouhu on. Huvittavaa on kauhistella ja maahanlytätä vähästi pukeutuvia naisia, heitä kun valtaosa miehistä tykkää kuitenkin katsella. Toisaalta lutkahtavasti pukeutuvien ei kannattaisi kauhistella, jos saavat miehiltä huomiota, sillä terve mies taatusti katsoo kaunista naista. Itse hyvä tarkoitus, raiskauksien estäminen, taitaa jäädä koko lutkaliiketouhusta sivuun, vaan tässä käydään ihan muuta taistelua. Ennakkoluulojen.


Lutkalla tarkoitetaan naista, jolla on paljon miehiä ja joka mitä ilmeisemmin pitää seksistä. Itse pukeutumisella ei välttämättä ole lutkuuteen mitään yhteyttä. Tämähän lienee miesten fantasiointia osittain, että vähästi pukeutuvat naiset olisivat moraaliltaan jotenkin löyhempiä, mikä kai juontaa juurensa ilotyttöjen pukukoodista. Kyllä se ko. käytös onnistuu tylsemminkin pukeutuvilta.


Tiedän myös seksikkäästi pukeutuvia naisia, joiden moraalissa ei ole toivomisen varaa, jotkut vain haluavat pukeutua näyttävämmin, mikä ilmeisesti on joillekin vaikea hyväksyä, näin kai on sekä feministien että sovinistien ollessa kyseessä.


Tietysti miehet ovat siinä suhteessa kaksinaismoralistisia, että haluaisivat vakkarisuhteeseen kiltin tytön, mutta mielellään sitten kyllä pitäisivät hauskaa lutkahtavampien kanssa. Ja turha kirjoittaa siitä, että kuinka miehillä itsellään on useita naisia ja sitä ei yleisesti pidetä lutkakäytöksenä vaan velikultaisuutena, mutta nämä ovat näitä vanhoja juttuja, jotka eivät ihan hiljattain tule ihmisten nupeista lähtemään.


Sitäpaitsi sillä nyt ei ole mitään merkitystä kenen kanssa makaa, jos on sinkku tai liitossa, jossa on sovittu, että näin saa tehdä. Sen verran vanhanaikainen olen, etten parisuhteissa lutkuutta siedä.

Kommentit

Suositut postaukset