Katsottua: Panssarikenraali Patton: Kun sota on elämä

Panssarikenraali Patton -elokuvan vuodelta 1970 olen nähnyt joskus kauan sitten aiemmin. Paljoakaan en siitä muistanut, nyt kun katsoin sen uudelleen Netflixistä. Alun pitkä kohtaus, jossa Patton analysoi sotaa yleisölle, on toki aina yhtä vaikuttava. Ihmekö tuo, kun elokuvan käsikirjoittajan on toiminut itse nuori Francis Ford Coppola.

Sitten pieni kertaus heille, jotka eivät tiedä kuka panssarikenraali George S. Patton oli. Hän oli yhdysvaltalainen kenraali, yksi toisen maailmansodan tunnetuimmista, joka muistetaan pikaisesta Ranskan ja Saksan valtauksesta, mutta myös hankalasta, omapäisestä ja jopa hullusta käyttäytymisestään. Mies esimerkiksi kuvitteli olevansa antiikin ajan sotapäällikön inkarnaatio.

Patton rakasti ja eli sodasta, sitä hän ei edes koskaan kieltänyt. Käyttäytymisensä vuoksi (läpsi esimerkiksi hermonsa taistelussa menettänyttä miestä) hänet laitettiin jäähylle ja mies oli kuin kuumilla kivillä, kun kutsua uudelle komennukselle ei tullut, vaikka sota jatkui. Hän koki, että hänen kohtalonsa viedään, jos hän ei saa taistella.

Sinänsä kyllä mielestäni kaikkien ammattisotilaiden täytyy vähintään jollain tasolla halajaa sotaa. Miksi he kouluttautuisivat sotilaiksi, jos eivät joskus haluaisi sotaan. Patton eli aikakautta, jolloin hänen kaltaisensa nerouden ja hulluuden välimailla liikkuva sotilas pääsi vielä temmeltämään. Tuskin enää länsimaissa.

Mutta itse elokuvaan. Elokuva on sen päätähden, Pattonia näyttelevän George C. Scottin temmellyskenttä. Mies sai roolistaan Oscar-palkinnon, jota ei koskaan vastaanottanut. Scott on jopa ulkonäöltään esikuvansa kaltainen ja öykkärikenraalin hahmossa kuin kala vedessä. Tuntuu, ettei mies edes näyttele. Scott tunnettiin elokuvapiireissä vähintään yhtä omalaatuisena ja hankalana tapauksena kuin Pattonkin.

Muut elokuvan hahmot jäävät enemmän tai vähemmän statisteiksi. Tosin niin ne taisivat jäädä tosielämässäkin Pattonin voimakkaan persoonallisuuden varjoon. Paitsi tietenkin brittikenraali Bernard Montgomery, joka oli vähintään yhtä itseään täynnä kuin Pattonkin. Elokuvassa hän tosin jää varjoon.

Olen nähnyt Pattonia parempiakin sotaelokuvia. Lisäksi siinä on tiettyjä kiusallisia virheitä, kuten esimerkiksi panssarivaunuja, joita ei edes ollut käytössä toisen maailmansodan aikoihin. Minulle selvisi vasta äsken, että elokuvalla on tehty myös jatko-osa Pattonin viimeiset päivät.

Patton nimittäin kuoli pian sodan jälkeen auto-onnettomuudessa halvaantuen ensiksi päiviksi ja kuollen sitten. Sitä ennen hän oli tehnyt käskynhaltijana valloitetussa Saksassa joitakin kyseenalaisia päätöksiä, kuten säilyttänyt natsit viroissaan ja puhuen avoimesti hyökkäävänsä Neuvostoliittoon vaikka natsien kanssa.

Onkin epäilty, että Patton olisi saatettu jopa murhata. No. Patton varmaan hykertelisi tästäkin arvoituksesta.