Luettua: Rose Kennedy: On aika muistella: Kennedyn perheen valkopesua
Kirjaston kirjanvaihtopisteestä löysin Kennedyn perheen matriarkan Rose Kennedyn muistelmat vuodelta 1974. Silloinkin Rose Kennedy oli jo iäkäs, mutta hän melkein 30 vuotta myöhemmin yli satavuotiaana. Monia tragedioita kohdanneen Kennedyn suvun ehdottomasti vanhimpana jäsenenä.
Mikään paljastuskirja ei tämä tapaus toden totta ole. Spermaan ei kompastuta kuten nykypäivän julkkisten elämäkerroissa. Rose Kennedy ei varsinaisesti paljasta kirjassaan yhtään mitään. Se on oikeastaan kohujen välttelyä ja valkopesua. Niitä kohukirjoja on toki Kennedyistä kirjoitettu muuten riittämiin. Itsekin olen Kennedyistä kirjoittanut, John F. Kennedystä.
Rose Kennedy oli sen ajan ihminen, joka ei pessyt likapyykkiä talon ulkopuolella, puhumattakaan mediassa tai edes harkinnut avioeroa. Siinä suhteessa hän on tuulahdus ajoilta, joissa oli vielä arvokkuutta.
Eli miehensä tai poikiensa uskottomuudesta ja muistakaan virheistä ei mainita vaan heitä ylistetään aika varauksettomasti. Kehitysvammaisen Rosemary-tyttären lobotomiakaan ei mainita oikealla nimellä, joskin ei Rose tyttärensä kehitysvammaisuutta peittelekään.
Kirjallisilta ansioltaan muistelmat ovat mitä ovat. Eli Rose on todennäköisesti kirjoittanut ne itse, eikä palkattu kirjailija. Paljon muistelmissa on kirjeitä, jonka luku on uuvuttavaa jo. Ajat ja asiat heittelevät, mutta parhaimmillaan teksti on sujuvaa ja mielenkiintoista.
En tiedä, onko sitten Kennedyn suvusta polvi huonontunut vai onko homma kiinni Rose Kennedyn poismenosta, mutta ei Kennedyistä ole enää löytynyt huippupoliitikkoja. Sen kirja paljastaa, että ankaralla kädellä Rose ja Joe Kennedy koulivat pojistaan merkkimiehiä. Rose vielä kertoo olleensa se, joka kuritti lapsiaan fyysisesti. Sellaista ei ehkä tänä päivänä kirjassa mainittaisi.
Voitto oli tärkeintä ja hävitä ei saanut, eikä valittaa. John F. Kennedystä tulikin presidentti ja Robert Kennedystä melkein, ellei häntäkin olisi salamurhaaja ampunut. Tytöiltä taas vaadittiin vain hoikkaa uumaa ja hyvää käytöstä ajan tapojen mukaisesti.
Mikään paljastuskirja ei tämä tapaus toden totta ole. Spermaan ei kompastuta kuten nykypäivän julkkisten elämäkerroissa. Rose Kennedy ei varsinaisesti paljasta kirjassaan yhtään mitään. Se on oikeastaan kohujen välttelyä ja valkopesua. Niitä kohukirjoja on toki Kennedyistä kirjoitettu muuten riittämiin. Itsekin olen Kennedyistä kirjoittanut, John F. Kennedystä.
Rose Kennedy oli sen ajan ihminen, joka ei pessyt likapyykkiä talon ulkopuolella, puhumattakaan mediassa tai edes harkinnut avioeroa. Siinä suhteessa hän on tuulahdus ajoilta, joissa oli vielä arvokkuutta.
Eli miehensä tai poikiensa uskottomuudesta ja muistakaan virheistä ei mainita vaan heitä ylistetään aika varauksettomasti. Kehitysvammaisen Rosemary-tyttären lobotomiakaan ei mainita oikealla nimellä, joskin ei Rose tyttärensä kehitysvammaisuutta peittelekään.
Kirjallisilta ansioltaan muistelmat ovat mitä ovat. Eli Rose on todennäköisesti kirjoittanut ne itse, eikä palkattu kirjailija. Paljon muistelmissa on kirjeitä, jonka luku on uuvuttavaa jo. Ajat ja asiat heittelevät, mutta parhaimmillaan teksti on sujuvaa ja mielenkiintoista.
En tiedä, onko sitten Kennedyn suvusta polvi huonontunut vai onko homma kiinni Rose Kennedyn poismenosta, mutta ei Kennedyistä ole enää löytynyt huippupoliitikkoja. Sen kirja paljastaa, että ankaralla kädellä Rose ja Joe Kennedy koulivat pojistaan merkkimiehiä. Rose vielä kertoo olleensa se, joka kuritti lapsiaan fyysisesti. Sellaista ei ehkä tänä päivänä kirjassa mainittaisi.
Voitto oli tärkeintä ja hävitä ei saanut, eikä valittaa. John F. Kennedystä tulikin presidentti ja Robert Kennedystä melkein, ellei häntäkin olisi salamurhaaja ampunut. Tytöiltä taas vaadittiin vain hoikkaa uumaa ja hyvää käytöstä ajan tapojen mukaisesti.
Kommentit
Lähetä kommentti