Luettua: Kaarlo Uskela: Kootut teokset: Rääväsuu teki paluun kuolemansa jälkeen

Kaarlo Uskela kuuluu niihin suomalaisen kirjallisuuden hahmoihin, jotka eivät ole tuttuja suurelle yleisölle. Syytä olisi, sillä Uskela on ainoa suomalainen kirjailija, jonka kirja on joutunut kirjaroviolle. No. Moinen herätti välittömästi mielenkiintoni, kun sain tästä tietää.

Tuohon rovioon joutui hänen teoksensa Pillastunut runohepo. Tämä tapahtui vieläpä noin kymmenen vuotta Uskelan kuoleman jälkeen. Kaiken lisäksi hän sai tuomion oikeudessa kirjastaan. Postuumisti.

Syynä vainoon oli se, että Uskela oli joidenkin mielestä sosialistinen anarkisti ja hänen tekstinsä eivät sisällissodan jälkeistä Suomea miellyttäneet. Itse pitäisin Uskelaa anarkistia enemmän rääväsuuna, jollaisia aina tarvitaan.

Jo aiemmin Uskela oli ollut syytteessä teksteistään ennen sisällissotaa, kuitenkin vapautuen syytteistä. Hän kun kirjoitti ironisesti hallitsevan luokan olevan niitä suurimpia varkaita teoksessaan Yhteiskunnan varkaat, eikä nälkäänsä varastelevien köyhien.

Tämä todellinen radikaali maksoi kirjoittelustaan kovan hinnan. Kuten arvata saattaa, hän joutui sisällissodan jälkeen vankileirille. Selvisi hengissä, kuollen vain 44-vuotiaana verenmyrkytykseen päästyään vankileiriltä ja koitettuaan paikata hammastaan itse. Rääväsuuna ja kaiken liikkuvan leppymättömänä arvostelijana hän olisi varmasti arvostanut kuolemansa ironiaa.

Uskela kirjoitti paljon kriittisesti uskonnosta, joka tietenkin hänen aikanaan ärsytti kovasti. Köyhän kansan puolustajana hän oli myös leppymätön, vaikka heitäkin moitiskeli kiltisti osaansa tyytyvinä orjina ennen sisällissotaa. 

Ennen Suomen itsenäistymistä hän kirjoitti runsaasti myös Venäjän valtaa kritisoivia tekstejä, joten säilää riitti sinnekin. Hänen genrensä oli laaja. Hupinäytelmistä poliittiseen runouteen. Hänen tekstinsä ovat mielestäni aika epätasalaatuisia, johtuen siitäkin, että hän oli itseoppinut kirjoittaja, joka elää tihruutti loppuaikansa sanomalehtikirjoituksilla.

Vahvimmillaan hän on Pillastuneessa runohevossa sekä viimeisessä kertomuskokoelmassaan Vainovuosilta. Nuo kertomukset vankileiriltä ansaitsevat suurempaakin huomiota, mitä ne ovat saaneet. Uskela ei edes peittele katkeruuttaan kohtalostaan. On suoranainen ihme, miten hän edes sai nämä kertomukset julkaistua ja selvisi siitä hengissä.

Sanasato on kyllä tehnyt minusta kulttuuriteon jo julkaistessaan uudelleen kaikki Uskelan tekstit. On hienoa, että Suomessa on pieniä kustantamoja, jotka julkaisevat tällaisia unohdettuja klassikkoja, vaikka myynnit jäävät muutamaan sataan kappaleeseen. Isojen kustantamojen kustannusohjelmissa kun runokirjakin alkaa olla harvinaisuus.