Luettua: Kiitoskortti Hitleriltä: SS-mies Jorma Laitisen päiväkirjat 1941-1943
Sodasta kertovia tietokirjoja on Suomessa kirjoitettu väsymykseen asti. Niitä on yksinkertaisesti niin paljon, etten ole enää niitä jaksanut lukea. Harvoin niissä enää mitään uutta on. Minervan julkaisema Kiitoskortti Hitleriltä-SS-mies Jorma Laitisen päiväkirjat 1941-1943 on virkistävä poikkeus.
Kirja nimittäin perustuu tavallisen rivimiehen päiväkirjoihin, joiden väliin kirjan kirjoittajat ovat kirjoittaneet fakta- ja historialaatikoita tapahtumista. Onnistunut ratkaisu. Laitinen ei edes ollut varsinaisissa taistelujoukoissa vaan autojoukoissa, joten ehkä hänellä siksi jäikin aikaa kirjoitella enemmän.
Mikään kirjoittajalahjakkuus Laitinen ei toden totta ollut. Hän ei pohdiskele elämän oikeutusta tai edes sodan syntyä. Jollain kumman tavalla nuo varsin arkipäiväiset merkinnät koukuttavat. Olisiko kyseessä meidän ihmisten luontainen tirkistelynhalu kanssaeläjiemme elämään?
Pääosin hän raportoi kranaatti-iskuista, ruoasta tai sen puutteesta sekä naisista. Tervehenkinen 20-vuotias mies. Niin normaaleista asioista kun sodassa voi kirjoittaa. Edes saksalaisten ystävä hän ei ollut, vaikka liittyi vapaaehtoisena Saksaan lähetettyihin suomalaisiin SS-joukkoihin. Laitinen vinoilee saksalaisia "vittumaisiksi valionuorukaisiksi" sekä tietenkin muistaa ryssitellä vihollista, kuten ajan tapaan kuului.
Kuin ohimennen hän kirjoittaa myös siitä suomalaisten SS-miesten nyt keskustelussa olevasta kipukohdasta. Osallistuivatko suomalaiset juutalaisten ja muiden siviilien joukkomurhiin itärintamalla, kuten monet saksalaiset osallistuivat?
Suomessa on hellitty ajatusta suomalaisten SS-miesten puhtoisuudesta, vaikkakaan enää ei kiistetä mahdollisuutta heidän osallistumisestaan joukkomurhiin, vaikka todisteita osallistumisestakaan ei ole säilynyt.
Laitinen ei anna siihen suoraa vastausta, mutta kirjoittaa yhdessä kohtaa joukkosurmista ja raiskauksista. Hieman kavahtaenkin niitä. Viinapullollakin ostettiin seksiä siviilinaisilta ja laitatettiin ruokaa. Vihollinen kun oli jättänyt siviilit rintaman taakse yksin selviytymään.
Kirjan toimittaneet Jari Vilen ja Markku Jokisipilä sen sijaan analysoivat SS-miehiä ja heidän tekojaan. On ilmeistä, että SS-joukkoihin liittyi enemmän äärioikeistolaista aineista sekä suoranaisia natseja kuin on ennen myönnetty. Heidän määränsä ei kuitenkaan ollut yli 1000 miehen joukoissa hallitseva.
Ainakaan Laitinen ei näihin natseihin kuulunut, sillä hän ei mainitse politiikkaa sanallakaan. Olisiko saksankielentaitoisen Laitisen motiivina ollut enemmän seikkailunhalu. Kovan hinnan hän maksoi seikkailustaan. Hän haavoittui ja invalidisoitui joksikin aikaa.
Suomalaisten miesten uhri itärintamalla osoittautui lopulta turhaksi. Saksa hävisi sodan ja Suomi kutsui jäljelle jääneet sotilaansa hyvissä ajoin kotimaahan kun Saksan tappio alkoi olla jo selvä vuonna 1943. Mahdollista rauhantekoa kun ei haluttu estää suomalaisten SS-miesten olemassaololla suoraan Hitlerin joukoissa.
Kirja nimittäin perustuu tavallisen rivimiehen päiväkirjoihin, joiden väliin kirjan kirjoittajat ovat kirjoittaneet fakta- ja historialaatikoita tapahtumista. Onnistunut ratkaisu. Laitinen ei edes ollut varsinaisissa taistelujoukoissa vaan autojoukoissa, joten ehkä hänellä siksi jäikin aikaa kirjoitella enemmän.
Mikään kirjoittajalahjakkuus Laitinen ei toden totta ollut. Hän ei pohdiskele elämän oikeutusta tai edes sodan syntyä. Jollain kumman tavalla nuo varsin arkipäiväiset merkinnät koukuttavat. Olisiko kyseessä meidän ihmisten luontainen tirkistelynhalu kanssaeläjiemme elämään?
Pääosin hän raportoi kranaatti-iskuista, ruoasta tai sen puutteesta sekä naisista. Tervehenkinen 20-vuotias mies. Niin normaaleista asioista kun sodassa voi kirjoittaa. Edes saksalaisten ystävä hän ei ollut, vaikka liittyi vapaaehtoisena Saksaan lähetettyihin suomalaisiin SS-joukkoihin. Laitinen vinoilee saksalaisia "vittumaisiksi valionuorukaisiksi" sekä tietenkin muistaa ryssitellä vihollista, kuten ajan tapaan kuului.
Kuin ohimennen hän kirjoittaa myös siitä suomalaisten SS-miesten nyt keskustelussa olevasta kipukohdasta. Osallistuivatko suomalaiset juutalaisten ja muiden siviilien joukkomurhiin itärintamalla, kuten monet saksalaiset osallistuivat?
Suomessa on hellitty ajatusta suomalaisten SS-miesten puhtoisuudesta, vaikkakaan enää ei kiistetä mahdollisuutta heidän osallistumisestaan joukkomurhiin, vaikka todisteita osallistumisestakaan ei ole säilynyt.
Laitinen ei anna siihen suoraa vastausta, mutta kirjoittaa yhdessä kohtaa joukkosurmista ja raiskauksista. Hieman kavahtaenkin niitä. Viinapullollakin ostettiin seksiä siviilinaisilta ja laitatettiin ruokaa. Vihollinen kun oli jättänyt siviilit rintaman taakse yksin selviytymään.
Kirjan toimittaneet Jari Vilen ja Markku Jokisipilä sen sijaan analysoivat SS-miehiä ja heidän tekojaan. On ilmeistä, että SS-joukkoihin liittyi enemmän äärioikeistolaista aineista sekä suoranaisia natseja kuin on ennen myönnetty. Heidän määränsä ei kuitenkaan ollut yli 1000 miehen joukoissa hallitseva.
Ainakaan Laitinen ei näihin natseihin kuulunut, sillä hän ei mainitse politiikkaa sanallakaan. Olisiko saksankielentaitoisen Laitisen motiivina ollut enemmän seikkailunhalu. Kovan hinnan hän maksoi seikkailustaan. Hän haavoittui ja invalidisoitui joksikin aikaa.
Suomalaisten miesten uhri itärintamalla osoittautui lopulta turhaksi. Saksa hävisi sodan ja Suomi kutsui jäljelle jääneet sotilaansa hyvissä ajoin kotimaahan kun Saksan tappio alkoi olla jo selvä vuonna 1943. Mahdollista rauhantekoa kun ei haluttu estää suomalaisten SS-miesten olemassaololla suoraan Hitlerin joukoissa.
Kommentit
Lähetä kommentti