Tätä se on yhteisrintama koronan aikana

Koronauutisten lomassa meni hiukan huomaamatta ohi uutinen, että Metsäteollisuus päätti olla enää neuvottelematta yleissitovaa työehtosopimusta. Voi olettaa, että muutkin työnantajajärjestöt seuraavat perässä. 

Tämä kaikki korona-aikana, jolloin silloin alussa puhuttiin, että samassa veneessä ollaan. Taitaa käydä niin, että koronaa käytetään hyväksi irtisanomisissa. Ainakaan poikkeusaika ei tunnu mitenkään estävän sitä, että ihmisiä lähetetään kilometritehtaalle ja köyhyyteen. 

Ravintolat sen sijaan pitäisivät mielellään oviaan auki, mutta eivät saa. Ilmeisesti korona levinnyt pahiten yökerhoissa. Itse en edes tiedä, millaista yökerhoissa on, kun en ole käynyt niissä vuosiin. On sääli, ettei pubeja ja ruokaravintoloita pystytä erottamaan tässä lainsäädännössä yökerhoista. 

Mutta eipä nykyään Suomessa mitään yhteisrintamaa ole muutenkaan. Eilen katselin tätä eduskunnan kyselytuntia. Kaikki puolueet sättivät ja haukkuvat toisiaan. Ei oikein mitään yhteistä ideaa mistään. Jopa homosalakerhoja kristilliset etsivät eduskunnasta. Alkaa touhu olla kuin Usassa, missä kaikki politiikka perustuu sen toisen puolueen kampittamiseen. Ei ihme, jos  ei asiat edisty.

Istunnossa kinataan maskeista, niistä tosin kansakin kinaa ja vahtaa toistensa maskin pitoa. Itse en edes niitä pysty pitämään, koska en pysty hengittämään niissä. Sinänsä kyllä pyrin pysymään ihmisistä erossa, sillä riskiryhmäläisenä en halua koronaa tai edes influenssaa. Muuten on edessä sairaalakeikka. 

Muuten kunto on nyt parempi, vaikka yskäkohtaukset iskevätkin välillä ja rajoittavat siten elämää. Töitäkin olen pystynyt jo tekemään. Väliaikaisen kämpänkin sain, joten kai tämä tästä taas. Vielä kun kunnon saisi hieman paremmaksi.

Kommentit

Suositut postaukset