Olemmeko jumalolentojen leikkikaluja?

Jostain luin, että jotkut tiedemiehetkin ajattelevat maailman olevan jonkin korkeamman voiman luomus ja leikkikalu, jossa tämä korkeampi voima heiluttelee meitä kuin nukketeatterissa. 

Jotain elämämme järjettömyydestä tuo kyllä selittäisikin. 

Ihmettelen, mitä tämä korkeampi voima sitten tästä leikistä saa. Suurimman osan ihmisistä elämä on tylsää ja mielenkiinnotonta, toisilla taas kärsimystä. Joillekin onnellisille korkeampi voima on sitten antanut varakkaan ja mielenkiintoisen elämän. Johon siihenkin liittyy monesti kärsimystä. Tietysti teatterissakin tragedia toimii parhaiten.

Mutta onhan tämä surullista, jos koko elämämme on tosi-rv-viihdettä joillekin jumalolennoille tai meitä älykkäämmälle lajille avaruudessa. Lohduttavaa tietenkin on, että pääsemme tästä leikistä pois kuoltuamme. Vai pääsemmekö? Vai jatkuuko leikki sitten jossain muualla? Sama päivästä toiseen herääminen toisena olentona?

Kiehtovaa ja samalla tavattoman turhaa on miettiä tätä ihmiselämän tarkoitusta. Edes viisainkaan tiedemies tai pappi ei ole keksinyt siihen tyhjentävää vastausta.