Runoja vuoden harmaimmalta päivältä

Vanha nainen
Vanha nainen puistonpenkillä.
On vuosi 1973.
On kylmä syksy, mutta se ei naista haittaa.
Hän on yksin. On ollut jo kauan.
Nyt hän seuraa ohikulkevia ihmisiä.
Joskus hän oli se, jota seurattiin.
Hän on tyytyväinen yksinäisyytensä.
On aina muistot, jotka ovat tuoreita.
Oli kuolemaa, rakkautta, niin ja muutakin,
sinä päivänä, jolloin kaupunki oli hänen.

Enkelin hiukset
Onneksi annoit minulle ylimääräisen peiton.
Täällä missä olen,
on kylmä öisin.
Enkelin hiuksiasi en voi hyväillä.
Siihen minun täytyy tyytyä.
Tiedän, että olet siellä,
minne pakenit vaikenevaa elämääsi.
Ehkä palaat.
Näin olet aina tehnyt.
Ja palasit.
Enkelin hiuksesi olivat ajettu.

Surevat kuningattaret
Surevat kuningattaret
kuninkaan haudan äärellä.
Äiti, vaimo ja tytär.
Kaikki katsovat mustissaan
etenevää hautajaissaattoa.
Kuningas oli vaitelias mies.
Erilainen kuin huikenteleva veljensä,
josta ei koskaan tullut kuningasta.
Kuninkaasta tuli kuningas tahtomattaan.
Hänellä olisi riittänyt olla prinssi.
Vastuu tappoi hänet,
ja pois karannut vastuuton veli.
Jäljellä ovat vain kuningattaret,
jotka itkevät kuningastaan vain salaa.

Verisade
Marie O´Day oli tanssija
Jumalan kaupungissa,
jossa jumalattomat elivät.
Kukaan ei kaivannut häntä,
kun Marie eräänä päivänä katosi.
Hänen miehensä tappoi Marien.
Melkein katkoi kaulan.
Mustasukkaisuuksissaan.
Verisateen jälkeen
upotti hänet suolaiseen järveen,
jossa edes ruumiit eivät maadu.
Marie ajautui rantaan.
Hänen ruumiinsa löydettiin.
Sen löysi kummajaissirkus.
Marie kiersi sirkuksessa.
Itse hän ei siitä tiennyt.
Yhä Marie odottaa hautajaisiaan.
Kolikolla sai nähdä Marien.
Näyttelyesineenä.
Senkin Marie kesti
kohtaloaan ansaitsematta.