Miksi Donald Trumpia saa lyödä kuin vierasta sikaa?

Usan presidentinvaalit ovat päättymässä kaaokseen, kuten odotettavissa oli. Voittajasta ei ole tietoa. Se saattaa selvitä vasta oikeusprosessin kautta. Ei tosin olisi ensimmäinen kerta Usassa. Maan vaalijärjestelmä kun on nykyajan nopean tiedon aikakautena jäänyt viime vuosisadoille.

Sanna Ukkola kirjoitti kolumnissaan hyvin Trumpin saamasta kohtelusta mediassa. Itse olen neljä vuotta miettinyt aivan samaa. Ei tule ketään demokraattisesti valittua presidenttiä mieleen, jota olisi lähes koulukiusaajien innolla pilkattu. 

No. Eihän Trump suustaan itsekään enkeli ole, se on totta. Tosin Trumpia itse pilkkaavat luulevat itse olevansa pilkkaamisen ja kiusaamisen yläpuolella. Näin ei ole. Trumpiin kohdistettu viha ja raivo on osaltaan taas mahdollistanut hänen menestyksensä. 

Trump on populisti, vaikka ei köyhyydestä mitään tiedäkään. Mutta hän kosiskelee köyhien ja unohdettujen ääniä. Nämä kokevat sitten hyökkäykset Trumpia vastaan hyökkäykseksi itseään vastaan. 

Eliitin, jota toimittajatkin nykyään edustavat näkevät köyhät massana, jota heidän tulisi paimentaa ajattelemaan oikein. Eihän se nyt käy, että äänestävät Trumpin kaltaista öykkäriä.

Vähän on tuntunut, että Trumpia on saanut lyödä kuin vierasta sikaa, siinä missä muita poliitikoita säälitäänkin joskus. Mistä se Trump  viha oikein syntyi? Häntä vihattiin, ennen kuin hänestä tuli presidentti. Oikein mitään hänen tekemisiään ei ole arvioitu objektiivisesti missään vaiheessa.

Trumpin persoona on hyvin erikoinen ja hän itsekin käyttää kovaa kieltä. Tosin jos päällesi käydään, niin yleensä reaktio on vastata takaisin kaikella voimalla. Politiikassa ei ole totuttu siihen vaan politiikassa on pitänyt ottaa iskut vastaan mukisematta. Bisnesmaailmassa uransa tehnyt Trump on myös oppinut erilaisen koodin kuin politiikassa on. 

Se minua on yllättänyt kanssa, minkälaisia tunnereaktioita Usan presidentinvaalit herättävät Suomessa. Jos uskallat sanoa jotain positiivista Trumpista saat ihmiset kimppuusi. Toimii tietenkin myös toisinpäin.

Kommentit

Suositut tekstit