Suomi vietiin Natoon kiireellä - seuraukset näemme kohta

Ajattelin, että en jaksa kirjoittaa politiikasta. Kirjoitanpa taas kuitenkin. Nyt se selonteko tuli, mikä sen oikea nimi nyt onkaan. Nyt on täysin varmaa, että Suomi menee Natoon. Kyse on vain ajasta, joka lienee pikainen. Suomi vetää myös Ruotsin mukaansa, vaikka heillä ei ole edes yhteistä rajaa Venäjän kanssa. 

Vastakkaiset mielipiteet ovat olleet olemattomia ja niiden olemattomienkin kimppuun on hyökätty ankarasti. Kuten Ivan Puopolo sanoi, ensiksi Natosta ei saanut puhua ja nyt ne jotka eivät Natoa halua, eivät saa puhua. 

Tyylipisteitä Natoon viemisestä ei voi todellakaan jakaa. Kaikki maailman asiantuntijat ja poliitikot hehkuttamassa Natoa päivästä toiseen. Vastakkaisen mielipiteen omaavat ovat "natoänkyröitä" eli suomeksi väittävät vastaan turhaan. 

Paavo Väyrynen ja Erkki Tuomioja ovat olleet ainoat näkyvät poliitikot jäsenyyttä vastaan. Heistä Tuomioja on joutunut massiivisen mustamaalaamisen kohteeksi. Sen sijaan jopa Heidi Hautala on nyt suosiossa, kun on vuosikymmenet jäkättänyt Venäjästä. Sauli Niinistö on saavuttanut lähes jumalan aseman. Lehdistö saattaa julkaista hänen puheitaan jopa sanasta sanaan. Huolestuttavaa.

Mitään vaihtoehtoja ei edes tutkittu. Kun kuulemma on kiire. Kenellä?  Venäjä ei ole uhannut, saati edes esittänyt vaatimuksia Suomelle. Verkkohyökkäys sitten tuli heti, kun kansanedustajat käskettyinä taputtivat Zelenskyin puheelle kuin politbyroossa. Lähes sama puhe oli pidetty jo ties kuinka monessa parlamentissa.

Venäjän hyökkäystä Ukrainaan lähes hysteerisesti pelästyneet suomalaiset eivät oikeasti tajua kuinka isosta asiasta Natossa on kysymys. Halutaanko tänne vieraan vallan joukkoja, vaikka sotaa ei olisi? Lähetätkö oman poikasi sotimaan vaikka toiselle puolelle maailmaa?

Vuosikymmenen puolueettomuudella ei tunn olevan mitään merkitystä. Mitäköhän Kekkonen sanoisi, jos eläisi? Minusta tuo parjattu "suomettumisen aika" ei ollut mitään nöyristelyä. .

Kommentit

Suositut tekstit