Kirja-arvio: Kannibaalikirja - Kirjoituksia ihmissyönnin historiasta

Lapsuudesta minulle tulee mieleen Pekka ja Pätkä-elokuva. jossa kaverukset joutuivat pataan Afrikassa naamat plankattuina. No se oli 50-lukua ja kuva ihmissyönnistä ja kannibalismista jopa koominen. 

Sanon heti alkuun, että jos käsitteet kannibalismi ja ihmissyönti menevät miten sattuu, niin en jaksa alkaa tarkastella, mikä käsite on oikein milloinkin.

 

Sitten oli tietenkin Uhrilampaiden Hannibal Lecter, josta oli rakennettu jo uskottava sarjamurhaajahahmo. No. Niin uskottava kuin elokuvissa voi olla. Todellisuushan on pahempaa. Sarjamurhaajissa on toki oikeassa elämässäkin ollut monia kannibaaleja.

Artemis Kelosaari on kirjoittanut ihmissyönnin historiasta nyt ensimmäisen mahdollisimman kattavan tietoteoksen. Mukana on myös kattava kuvaus kannibalismista populaarikulttuurissa. 

Vaikka Pekka ja Pätkä pistettiin hauskasti pataan, niin oikeastihan ihmissyönti on kovan luokan tabu. 

Tuota nykyistä tabua on ihmissyönnin historiassa harrastettu usein pakon edessä, koska on nälkä ja muuta syötävää ei ole kuin lajikumppani ja sitten ihan uskonnollisistakin syistä on popsittu lajitoveria, tai ainakin osia hänestä. Moni tietänee esimerkiksi atsteekkien uhrimenot. 

Mutta jossain maailman ajassa oli todella syötävä Goyan maalauksen mukaisesti omat lapsensa. Tällaisia tilanteita oli lähihistoriasta esimerkiksi Leningradin monivuotinen piiritys. 

Itseäni kiinnosti nimenomaan tässä kirjassa ihmissyönnin historiallinen tausta, josta nousi paljonkin uutta, mitä en tiennyt. Toisia ehkä kiinnostaa kirjasta löytyvä populaarikulttuurista löytyvät ihmissyönnin kuvaukset.

Ja kyllä. On sitä Suomessakin popsittu toisia ihmisiä joskus. Lukekaa kirjasta milloin.