Taiteilija on hyvä silloin kun se on kuollut

Suomi ja varsinkin maailma on täynnä toinen toistaan turhempia julkkiksia, jotka miehittävät ja naisittavat yhä tyhjänpäisempiä visailuja ja muuta roskaa. 

No, ei sillä etten joitakin niistä katsoisi ja täytyyhän nettiaikana suoltaa kirjoitettavaa julkkiksista. Itse asiassa aina vain enemmän.

Hiljattain on mennyt pois mielenterveysongelmista kärsineitä taitelijoita, kuten nyt vaikkapa Miki Liukkonen, Sinead O`Connor ja viimeisimpänä Antti Raivio. 

No he eivät olleet turhia julkkiksia. Harvinaisen rohkeita, mutta jossain vaiheessa ne voimat loppuvat.

Siskon kertoman mukaan Raivio kuoli jopa kantakapakkaansa. Ei sinänsä karmein lähtö. Mutta surullista tietenkin myös. 

Kun taiteilija kuolee, ylistys on hetken kuoleman jälkeen kovaa. Edellyttäen, että taiteilija on jossain vaiheessa ollut tunnettu. Muutenhan hän olisi aina elänyt unohduksissa, joka on sekin monen taiteilijan kohtalo.

Mutta saavatko he apua silloin, kun menee huonosti ja ei jaksa. 

Ihmiset välttelevät luonnostaan päihde- ja mielenterveysongelmaisia. Ja eiväthän he helppoja ole. 

Ihminen katoaa ongelmien taakse, kunnes taas vapautuu niistä muisteltavaksi kuoltuaan, eikä sairaus enää määritä ja karkoita.