Julkkisten katkerat erot

Sitten vähän julkkishöpinää, ettei niin vakavaa. Tai no, vakavaa voi olla sittenkin. 

Viihdejournalismin yksi suosituimmista muodoista ovat julkkisten erot, tietenkin uusien suhteiden lisäksi. Suurin osa julkkiksista hoitaa eronsa sopuisasti, mutta ns. likaiset erot ne kiinnostavatkin. 

Ai miksikö? Jokainen jolla on ollut vaikeita eroja, tietävät miltä julkkiksista tuntuu. Ja voi kannattaa jompaa kumpaa osapuolta, jättäjää tai jätettyä ja joskus myös pettäjää tai petettyä. Usein pelkän sukupuolen perusteella. Mies on tietenkin usein se tarinan konna, jos ei lähes aina.

Parhaillaan likaisin ero julkisuudessa on ex-kiekkoilija Mikko Koivun ero Helena-vaimostaan. Eikä vähiten siksi, että ex-vaimo Helena on aktiivisesti pitänyt eroa julkisuudessa. Mikko itse on pitänyt matalaa profiilia Suomessa.

Helena on saanut ujutettua itselleen uhrin viitan, vaikka tuhlasi Mikolta saamansa miljoona euroa vai oliko dollaria vuodessa luksuselämään. Ja sekös kiukuttaa, että Mikko vei vielä lapset ja uusi morsmaikkukin on. Niin tosin Helenallakin uusi mies. Sinänsä ihmeellistä, että isä edes on saanut lasten huoltajuuden, kun luulisi että Usassakin suositaan naisia huoltajuustaisteluissa. 

Tämä ero pysynee julkisuudessa niin kauan, kunnes Mikko kaivaa kukkaronnyörejään ja antaa lisää rahaa ex-vaimolleen. 

Pikaromansseista julmankoominen on Archei Cruzin ja Kulta-Idan ero. Heidät heitettiin ulos rakastelun takia Farmi-sarjasta. Toki suostumusvideo rakasteluun oli ehditty kuvata, kun nykyään ennen rakastelua sekin lienee tarpeen. Ihmettelen muuten miksi heitettiin ulos ohjelmasta, onko rakastelu joku synti? 

Sitten pariskunta lähti laivalle ja kun sieltä humalasta selvittiin, Archie ilmoitti, että koko suhde oli vitsi. Ida oli luonnollisesti tyrmistynyt. Voiko tylymmin kenellekään sanoa. Archieta voi odottaa tosin oikeudenkäynti, koska Ida on aiemminkin passittanut sulhasiaan oikeuteen. Ainakin Seiska saa kirjoitettavaa.

Takavuosien likaisista eroista on jäänyt  mieleen varsinkin Timo T.A. Mikkosen ero. Kaveri vakuutti rakkauttaan tulevaan ex-vaimoonsa lehtihaastattelussa vain päivää ennen kuin ilmoitti erostaan ja uudesta rakkaasta. Tylyä meininkiä tämäkin. Erot usein on.

Kommentit

Suositut postaukset