Kirja-arvio: Anna Ahmatova - Olen äänenne: Kootut runot 1904-1966

 

Nyt kun venäläisiä taiteilijoitakin, kuolleitakin, jotkut tahot kehottavat boikotoimaan, niin Anna Ahmatova saanee näiltäkin ihmisiltä armon. Annahan kärsi neuvostojärjestelmän boikotista ja julkaisukiellosta vuosikymmeniä. Hänen ex-miehensä pääsi hengestään ja poika virui vankileireillä. Ystävistä puhumattakaan.

Itse asiassa hän ei edes täysin venäläinen ollutkaan vaan hänen isänsä oli ukrainalainen ja hänessä oli eksoottista verta muualtakin.

Anneli Heliö on toimittanut Ahmatovan runoista ja hänen elämäkerrastaan järkälemäisen lähes tuhatsivuisen pakkauksen Olen äänenne, joka on kohta jo vuosikymmenen takainen, mutta hyvä runous ei vanhene ikinä. 

Runojen lisäksi kirjasta löytyy erittäin kattava lähdeluettelo ja runsaasti kuvia. Urakan määrää on vaikea edes kuvitella. Käsittääkseni hän toimitti hiljattain myös uuden Ahmatova-järkäleen. Täytyy tietysti olla jollain tavalla Ahmatovan ihailija, että tällaisen Ahmatova-raamatun jaksaa lukea.

Ahmatova on suosikkirunoilijani Charles Bukowskin ohella. Ahmatovan kuolemaa, rakkautta ja historiaa käsittelevät runot eivät voi olla vaikuttamatta minuun. Usein historiallinen Pietari taustalla. Ahmatovan runot kertovat myös hänen henkilökohtaisista kärsimyksistään, jotenkin erikoisen etäännyttävällä, mutta vaikuttavan pateettissella, mutta vaikuttavalla tavalla.

Heliö paljastaa, että Ahmatovan pelasti Stalinin vainoista Stalin itse. Itsekin romanttisia runoja nuorena kirjoittanut Stalin oli erityisen kiinnostunut runoilijoiden kohtalosta, joskin kidutti heitä, kuten Ahmatovaa, löysässä hirressa viosikymmeniä, varsinkaan kun Ahmatova ei alistunut, vaikka taittui ja sairasteli ja muutos ulkonäössäkin kärsimysten myötä oli huomattava.

Vaikka Ahmatovaa on tarkasteltu eräänlaisena neuvostokansan kärsimyksen tulkkina ja marttyyrina, hän oli kuitenkin kaikkea muuta kuin uhrimentaliteetilla liikenteessä, vaikka osasta runoja voisi näin päätellä. Runoista paistaa läpi vahva nainen, joka ei antanut periksi epäonnisten rakkaussuhteiden tai julkaisukiellon edessä. 

Täytyy muistaa, että kansa piti hänen runoistaan, jos ei poliittinen eliitti. Runoudella oli ystäviä Neuvostoliitossa ja runoudella oli merkitystä, toisin kuin kai nykyään ympäri maailmaa on.