Voi Suomi-parka, osa katoava Suomi

Tässä hiljattain luin uutisen, että nuorista suomalaisnaisista 70 prosenttia ei ole synnyttänyt yhtäkään lasta. 

Suomessahan ei tätä silmälläpitäen asu 200 vuoden päästä juurikaan suomalaisjuuret omaavia ihmisiä. Katoamme kuin intiaaniheimo historian hämärään arkeologien ihmelteltäväksi. Ilman maahanmuuttajia Suomi yksinkertaisesti tyhjenee ihmisistä ja muuttuu yhdeksi suureksi vanhainkodiksi.

No. Enpä ole itsekään lapsia tehnyt, tosin valinta ei ole täysin minun. Ei ole vain löytynyt sellaista kumppania, joka haluaisi kanssani lapsia. Enkä tiedä, surenko edes asiaa. En oikein tiedä, olisiko minusta kenenkään isäksi ja isättömiä lapsiakin on aivan riittävästi. Ja yksinkään ei mies voi lapsia tehdä, edes adoptoida käsittääkseni.

En sitten tiedä, onko meistä länsimaalaisista tullut liian mukavuudenhaluisia. Haluamme kaiken, nautiskella elämästä, ja lapset vaikeuttavat elämää. Heistähän on otettava vastuu ja sysättävä oma itse syrjemmälle. Ainakin näin pitäisi ajatella.

En syyttäisi tilanteesta vain poliitikkoja niinkuin yleensä mielellä tehdään. Käsittääkseni lapsiperheitä vastaan tullaan yhteiskunnan taholta kohtuullisen hyvin. Toki aina voisi paremmin olla. 

Lapsen kasvattaminen ei edes ole niin yksinkertaista kuin se joskus on ollut. Pelkkä remmi ja pelottelu on historiaa ja lapsen elämä aina vain vaikeampaa henkisellä tasolla, jos ei taloudellisesti enää niin köyhyyttä kuin ennen.

Koko ydinperhe on jo mennyttä. Erot viimeistään ovat murtaneet ydinperheen, kun aniharva pysyy edes naimisissa niin kauan, että lapset olisivat aikuisia. Eipä mitään perinteistä Suomea ole muutenkaan enää olemassa, mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan.

Ironiaahan tässä kaikessa on, kun muualla maailmassa ihmisiä syntyy liikaa ja länsimaissa liian vähän. No. Minun murheeni tämä kaikki ei ole. En ole enää sitä päivää näkemässä, kun Suomi katoaa. Eipä täällä muutenkaan omaa kulttuuria tai edes kieltä ole enää arvostettu.

Kommentit

  1. Mahtaako tuo mukavuudenhalu kovin paljoa selittää tästä kieltämättä huonolta vaikuttavasta kehityksestä. Maailman- tai pikemminkin Euroopan tilanne tuntuu olevan monilla huolena. Varsin monta kertaa olen kuullut asiaa kysyessäni jonkin version kysymyksestä: Lapsiako tähän maailmaan, kun sitä ei tiedä milloin vihollisen tankit tai ohjukset on niskassa? Tästä tilanteesta poliitikkoja voi ja saa syyttää. Enkä jättäisi muistuttamatta nykynaisten pariutumiskriteereistä. Jos mies ei ole kirurgijuristihuippu-urheilija, vaan tavallinen kunnollinen suomalainen perusjamppa, niin saa sitä naisenpuolta hakea, jolle kelpaisi. Mutta miten näitä kriteerejä palauttaisi terveempään suuntaan; sen kun tietäisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta joo. Täydellistä ja ihanaa maailmaa ei taida tulla ja oikeaa hetkeä tehdä lapsia.Naiset ovat toki nirsoja ja myös tiettyä miesvihaa on ilmassa, vaikka lehdistä voisi luulla, että maailmassa on vain naisvihaa.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut postaukset