Kirja-arvio: Hannu Harju - Kajava: pelätty, parjattu, palvottu

 

Ennen oli paremmin. Ainakin mikäli kritiikeistä oli kyse. 

Nythän kritiikeillä ei ole juuri merkitystä, sillä harvoin ne ovat kritiikkejä. Poikkeuksellisen tiukkasanainen kritiikki on enemmän poikkeus kuin sääntö. Vaikutusvaltaa ja vaikutusta on oikeastaan vain Hesarin kritiikeillä, eikä sielläkään ole enää tähtikriitikkoja.

Ennen oli ennen. Oli Jukka Kajava ja Seppo Heikinheimo Hesarissa. Moisia vaikutusvaltaisia originelleja ei taatusti nykylehdissä enää ole. Hannu Harjun kirjoittaman Kajava-elämäkerran mukaan Kajava nautti päällikkötason palkkaa ja kirjoitti mistä halusi. Toki hän oli brändi itsessään. 

Kajava-elämäkerta on miellyttävää luettavaa. Kajavan ex-kollega Hannu Harju osaa kirjoittaa ja vieläpä mielenkiintoisesti. Hän suhtautuu kuvattavaansa myötätuntoisesti muttei kuitenkaan kritiikittömästi.

Arvoituksellisen Kajava-hahmon takaa paljastuu ihminen. En esimerkiksi tiennyt, että Kajava myös ohjasi teatteria tai että Hantta Krause kaivoi Kajavan tuhkat haudasta ja pihisti osan tuhkista Thaimaahan vietäväksi. Kajava kun viihtyi Thaimaassa.

Kirja paljastaa pienet Suomen kulttuuripiirit, joissa Kajavaa sekä pelättiin että mielisteltiin. Sekä tietenkin puukotettiin selkään. Saipa Kajava metroasemalla närkästyneeltä lukijalta metalliputkesta. Tunnistettav hahmo kun oli jo pukeutumiseltaan. 

Kajavan kaksoisrooli kriitikkona että ohjaajana tietenkin aiheutti kateutta ja kaunaa. Kajavalla kun ei ollut muodollista koulutusta teatteriohjaajaksi. Nykyään loikkaamisessa hommasta toiseen ei ole enää ihmeellistä, mutta kateutta moinen herättää taatusti vieläkin.

Homoseksuaalina Kajavan elämä ei ollut myöskään täysin ongelmatonta. Kajavan aikoina homous ei ollut hieno juttu. Kajava ei homoudestaan numeroa tehnyt, vaikka kaikki sen tiesivät. Oma äiti ei koskaan hyväksynyt täysin Kajavan homoutta. Se ei estänyt Kajavaa palvomasta äitiään. 

Kajava teki varmasti ylilyöntejä kritiikeissään, mutta hänen tavoitteenaan oli rehellisyys sekä laadukas taide. Eipä muuta voi vaatia. Nythän kritiikit ovat yleensä juonilyhennelmiä ja markkinointia. Hyvä kritiikki yllättää aina.

Kommentit

  1. Tavalliselle kansalle Kajavan suositus merkkiteoksesta töllössä oli merkki,vaihda kanavaa! Sikäli todella asiantunteva tyyppi!
    Esimerkki: "raivoisa Roland"!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa elämäkerrassa tuotiin tuokin esiin. Kajava oli myös elitisti, joka ei ymmärtänyt viihteen päälle. Ei tosin moni muukaan kriitikko.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut postaukset