Kirja-arvio: Nick Cave - Balladi pahasta olosta: Tarinoita oksennuspussien takaa

 

Nick Cave nauttii Suomessa suosiota kulttiartistina, mutta hän kirjoittaa myös kirjoja. 

Joskus poikasena luin jo hänen esikoiskirjansa Kun aasintamma näki herran enkelin. En siitä hirveästi tajunnut. Caven omaelämäkerrallinen haastattelukirja Usko, toivo ja kuolema oli suorastaan puuduttavan tylsä. Se jäi kesken ja harvoin minulta jää kirja kesken.

Nick Caven Balladi pahasta olosta ei ole tylsä. Siitä on oikeastaan vaikea sanoa, mikä se on. Kirja on eräänlainen päiväkirjan, runokirjan, näkyjen ja muistelojen sekasikiö. Cavemaiseen tyyliin maustettuna tietenkin raamattuviittauksilla ja mytologialla. 

Taas kerran on sanottava, että jollain kummalla tavalla tämä kattaus toimii.

Ei kirja mikään ikimuistoinen klassikko ole, mutta Caven faneihin uppoaa kyllä. Kirja on kirjoitettu ennen Caven omassa elämässä kohtaamia tragedioita vuonnan 2014, mutta ei tämä mikään valoisa teos tietenkään ole. Olettaisiko Cavelta edes muuta? 

Taustatarinana toimii vuoden 2014 Usan kiertue, jolla ei ilmeisesti ole ollut kovin hauskaa. Cave lojuu luksushotelleissa, nyppii lankoja takistaan ja yrittää epätoivoisesti soittaa vaimolleen, joka ei vastaa. Siinä sivussa Cave  keikoilla ja muistelee lapsuuttaan ja näkee näkyjä.

Cave on raapustanut mietteensä lentokoneiden oksennuspusseihin, jotka ovat ovat ikuistettu myös kirjaan. Hyvä idea. Joskin se hieman vesittyy nimen suomennoksessa. 

Kirja on suomennettu Balladiksi pahasta olosta, vaikka suora suomennus olisi Oksennuspussilaulu tai jotain siihen suuntaan. Mutta balladeja pahasta olosta nämä Caven tuotokset kyllä ovat.

Pahasta olosta kertoo myös muuten blogiteokseni Rumasatu.