Julkkiksen kuolema tapaus Pate Mustajärvi

 

Kuolema on hämmentävä ja traaginen asia. Useimmiten. Julkkis kun kuolee, hänestä tulee muutamaksi päiväksi, tunnetuimpien kohdalla ehkä muutamaksi viikoksi julkista riistaa ja hänestä saa revittyjä juttuja. Eihän kuollut ole kieltämässäkään.

Jos kukaan muu ei vainajaa tunne niin ainakin Ile Vainio kommentoi poismenoa. Pate Mustajärven kohdalla muistelijoita oli enemmän. Ehtihän Pate tehdä pitkän uran ja antoi useimmiten auliisti haastatteluja. 

Minäkin muuten ehdin nähdä kerran Paten, olisiko ollut Kris Kristoffersonin keikka Finlandia-talolla kauan sitten. Koskaan en häntä toimittajana kyllä haastatellut.

Sama kaava toistui Paten kohdalla kuin ennenkin. Kaikki kynnelle kykenevät muistelivat. Tunnetuimmat lehdissä. Mutta jokainen, jolla nyt sattui olemaan yhteiskuva Paten kanssa latasi sen someen. Siltä se ainakin tuntui.

Puskissakin on kuulemma kyylätty omaisia haastattelun toivossa. Liekö Panu Hörkkö, tuo Suomen ainoa paparazzi. Muuthan Suomessa välttelevät paparazzaamista. Suomalaisen luonteeseen kun kuuluu se, että annetaan ihmisten olla rauhassa.

Popedahan on ollut bändinä vähän vitsi ja sille ollaan naureskeltu. Ainakin pääkaupunkiseutulaiset rockpoliisit ja kulttuuriväki pitivät bändiä junttina. Pate tosin jätti bändin muutama vuosi ennen kuolemaansa. Mutta Popedan kasvothan hän oli. Paten viimeinen soololevykin taidettiin nuijia maanrakoon. 

Mutta kun Pate kuoli, niin johan ääni muuttui kellossa. Pate on sankari, lahjakas laulaja ja kirjoittaja. Ellei suorastaan älykkö ja hyväntekijä. Suvakkikin vielä. Sata hyvää ja miljoona muuta. Patesta tehtiin tienposkeen jopa Steven Seagalilta näyttävä jättikuva. Tampere valaisi Paten kuvan Tammerkoskelle.

Ehkä Patelle olisi voinut antaa sitä krediittiä jo eläessään, mutta sehän olisi ollut liikaa. Häntä katsottiin vain hänen imagonsa kautta, näkemättä mitään muuta. Tietysti pitkän uran, kuten Patella oli, tehneiden kanssa kansa muistelee ja suree myös menetettyä nuoruuttaan.