Kirja-arvio: Laura Pollari - Oikeasti aikuinen: Kun vanhempi vihaa lastaan

 

Laura Pollaria en ole livenä koskaan nähnyt, mutta hänen somepresenssi on suomalaiseksi kirjailijaksi räväkämpi. Sellaisesta en voi olla pitämättä, vaikka en samaa mieltä kaikesta olisikaan. 

Ankeasta lapsuudesta on suomalaisessakin kirjallisuudessa kirjoitettu lukemattomia kirjoja. Yleensä silloin on ollut höysteenä köyhyyttä ja juoppoutta. Kaikenlaista kaltoinkohtelua.

Laura Pollarin Oikeasti aikuinen kertoo sekin ankeasta lapsuudesta, tosin siitä näkökulmasta, että aikuinen kiusaa ja halveksii omaa lastaan. Lähes pakkomielteen omaisesti. Kun omasta vanhemmasta tulee vihahenkilö. Siitäkin huolimatta, että lapsi on yrittänyt alistua tai miellyttää häntä. 

Suomessahan lapsi on hyvä silloin, kun häntä ei edes huomaa eikä lapsi aiheuta ongelmia. Jos Suomessa ei rakasteta vanhuksia niin ei lapsiakaan. Suomessa on tapana nujertaa kaikki haaveilu paremmasta oman näköisestä elämästään. Tämän olen itsekin kokenut ja epäonnistumisista suorastaan riemuitaan.

Käsittääkseni tämä oikeasti omaelämäkerrallinen teos on säikäyttänyt Pollarin vanhemman tai aikuisen, kuten kirjassa kerrotaan, en tiedä onko se vai äiti, jälleen sotajalalle. 

Kustantajaan on otettu yhteyttä ilmeisesti julkaisun estääkseen ja isommat mediatkaan eivät uskalla tehdä juttua. Ilmeisesti kunnianloukkaussyytteen pelossa. Näin Pollari on itse kertonut somessa. Kirjahan itse asiassa päättyy tähän uhkaukseen käräjäsalista eli mitään onnellista loppua tarinalle ei valitettavasti saatu. 

Täytyy nostaa hattua Pollarille, sillä hänellä oli rohkeutta lähteä todella nuorena maailmalle, vaikka itsetunto oli nujerrettu. Itse en uskaltanut, vaikkakin itsetuntoni nujersi ympäröivä maailma enemmän kuin vanhemmat. Jos en nyt kannustustakaan saanut. Maailmalta Pollari löysi kadonneen itsetuntonsa tai oikeastaan minuutensa.

Pollari kirjoittaa todella sujuvasti. Varsinkin alku ja Pariisi-osio on erinomaista tekstiä. Ainakin kaltaistani frankofiilia kaikki Pariisista kertova on ihkua vai miten ne nuoret sanoo. New York-osio ei ehkä yhtä hyvin löydä itseään, ei ainakaan minulle.

Mielenkiinnolla jään joka tapauksessa odottamaan jatkoa.