Kirja-arvio: Olga Temonen - Anneli Juutilainen: Aika jonka sain

 

Näyttelijä-yrittäjä Olga Temosen taistelua aivokasvainta vastaan seurattiin tarkasti julkisuudessa ja somessa. Temonen kun kertoi poikkeuksellisen avoimesti sairaudestaan ja julkkiksena taistelu kiinnosti ihmisiä. Onhan aihe koskettava. Jokaisella meillä on vähintään lähipiirissä kokemusta vakavista sairauksista.

Olga Temosen ja Anneli Juutilaisen kirjoittama Aika jonka sain on myynyt hyvin. Eikä suotta. Se ei ole huono kirja. Julkkiskirjaksi parhaimmasta päästä.

Se on eräänlainen elämäkerran ja sairauskertomuksen välimuoto. Toimiva sellainen. Sairauden lisäksi Olga kertaa lapsuuttaan, hankalaa äitisuhdettaan ja jopa avioliittoaan avoimesti jopa vakavasti sairaan seksielämää myöten. 

Olga puhuu kirjassa minä-muodossa, ottaen huomioon sairauden vakavuuden hyvinkin analyyttisesti. Tietenkin kirja on tehty siinä vaiheessa, kun aivokasvain oli pienentynyt ja elämässä oli toivoa. Siitäkin huolimatta että Olgan sairastama aivokasvaintyyppi on erittäin tappava. Eli kyseessä ei ole pelkkä syöpäkirja.

Kirjaa lukiessa tulee väistämättä surumielinen olo, kun tietää miten lopulta kävi, kun Olga itse vaikuttaa toiveikkaalta. Edes vaihtoehtohoidoista ei ollut lopulta apua, jos ei perinteisestäkään lääketieteestä. Nykylääketiede ei sekään vielä pysty kaikkeen. Kaikeksi onneksi Olgalla oli sairausvakuutus, joten hän ei joutunut odottamaan kuolemaansa julkisen terveydenhuollon jonoissa.

Epilogi oli kauniisti kirjoitettu, Olgan lähtö kotonaan tuntui kauniilta ja arvokkaalta, jollaista jokainen meistä ei saa. Ei mitään hysteriaa ja kauhua. Lapsetkin olivat mukana. Olga itse tuntui uskovan parantumiseensa aina loppuun asti.

Kohuakin kirjasta syntyi, kun äänikirjaversiossa Olga itse lukee kirjan, tekoälyn avulla. Itse en osaa sanoa ratkaisun toimivuudesta, kun en kuuntele äänikirjoja.