Kirja-arvio: Satu Fellman - Musta Orkidea: Uuno Kailaksen kielletty rakkaus

 

Satu Fellmanin Musta Orkidea on rakkausromaani, jossa rakkautta ei varsinaisesti ole. Edes rakastavaiset eivät varsinaisesti kohtaa. Kaikki on piiloissa, eikä vähiten sanoissa.

Valinta on osuva, sillä vaikkakin Uuno Kailas ja Kaarlo Sarkia olivat oikeassa elämässä rakastavaiset hetken 1930-luvun alussa, rakkaus oli pidettävä piilossa ajan tavan mukaisesti. 

Musta Orkidea on kirjoitettu Uuno Kailaksen näkökulmasta. Joko muistellen tai kirjeinä hänen viimeisestä elonpaikastaan Nizzasta.

Kirjassa Uuno valmistautuu tapaamaan Sarkiaa ensimmäistä kertaa. Samalla hän kertaa omaa elämäänsä. 

Menneitä epäonnistuneita rakkauksiaan (muita hänellä ei ollutkaan) sekä miesten että naisten kanssa, ja syyllisyyttä homoudestaan, jota vastaan hän ei pystynyt taistella, aikana jolloin homous ei ollut hyväksyttyä. Ja syyllisyyttä kaikesta muustakin, myös nuoruudenystävänsä kuolemasta ja himostaan tätä kohtaan. 

Kailas ei oikein osannut rakastaa, vaikka sitä tolkuttomasti kaipasikin koko elämänsä. Ei vähiten siksi, ettei sitä puoliorpona oikein ollut lapsena tarjolla. Aikuisena hän sitten sortui rakkaudessaan monesti kohtuuttomuuksiin.

Musta Orkidea toimii myös Kailaksen elämänkertana. Siitä saakin varmasti eniten irti, jos ei tunne Kailaksen elämäntarinaa. Itselleni se on tuttu, vaikka Fellman tyylitteleekin hyvin sen tässä pienoisromaanissa.