Kirja-arvostelu: Kauko Röyhkä - Kusessa: Taattua Röyhkää!

 


Kauko Röyhkä julkaisi uusimman romaaninsa Kusessa joukkorahoituksella. Hän kyllästyi siihen, etteivät isommat kustantamot enää olleet kiinnostuneet. Rahoittajien nimetkin ovat painettu kirjaan. Kirjaa ovat rahoittaneet lukuisat julkkikset ja fanit.

No. Kauko on julkkis ja hänelle joukkorahoitus onnistuu. Itse saisin tuskin 50 euroa kasaan. Hienoa joka tapauksessa, että vihdoin Suomessa kirjan julkaisu niin, että se saa kiinnostusta, on mahdollista muutenkin kuin kustantamon kautta. Julkkiksista itse kirjansa rahoittaneita ovat muun muassa Katariina Souri ja Nina Honkanen.

Kusessa -kirjassa ei ole mitään vikaa. Se on toimitettu jopa paremmin kuin kustannetut kirjat. Tarina ja teksti on taattua Röyhkää, mikäli Röyhkästä tykkää. Minä tykkään. 

Kirjassa kovasti Röyhkän itsensä oloinen kirjailija Elias Ruukki joutuu kuseen Espanjassa. Rakastajar lähtee omille teilleen, ja kirjailija joutuu heti ryöstetyksi ajautuen eloon ilman puhelinta ja rahaa. Sitten hän ajautuukin eriskummallisten suomalaisten kanssa seikkailuun etsiessään Espanjaan paennutta vanhaa kaveriaan. Tai nuoruuttaan. 

Elias on makoisasti luotu henkilöhahmo, eronnut, eläkeiässä oleva mies, joka on parhaat päivänsä nähnyt ja kutsutaan kirjallisuusiltamiin vain vittuiltavaksi. Nykyaika ei nappaa ja ilo kadonnut elämästä. Syöpäkin iskee ja naisetkaan eivät innostu. Lopulta mies päättää päivänsä, vain päättääkö? Lukekaa itse.

Kommentit