maanantai 14. syyskuuta 2009

Palaamisia



Näinä päivinä olen palannut vanhaan. Yleensä ryven siinä, mutta nyt oikeasti siis palannut vanhaan, eikä onneksi palanut. Kävin ensiksi yli kahteenkymmeneen vuoteen Linnanmäellä ja sitten tein paluun vanhalle ylä-asteelleni Korson kouluun työasioissa. Molemmilla kerroilla tuntui, että miten nyt näin pääsi käymään, enhän tätä suunnitellut, kuten nykyisin aina yritän, onnistumatta. On ihmeellistä silti, miten kaikki voi tuntua tutulta vuosien jälkeen.



Linnanmäelle mennessäni ajattelin, että mitä helvettiä sitä aikuinen mies tekee huvipuistoissa kakaroiden kanssa kilpaa juoksemassa härveleissä. Ne kun ovat niin kurittomiakin. Mutta huvipuistossa oli oikeasti kivaa. Mitään periaatteellista syytä minulla ei ole boikotoida huvipuistoja, ei ollut vaan tullut aikaiseksi lähteä. Eikä vaikkapa jätkäporukan ensimmäinen aatos ole lähteä Lintsille aikaa viettämään.



Satoi, mutta riensin laitteelta toiselle. En olisi uskonut, että kykenen enää spontaaniin iloon mistään, mutta klassikkovehje vuoristorata vei mennessään. Se on niin kiehtovan vanhanaikainen, mutta toimii yhä kun mahasta ottaa mukavasti. Maailmanpyörä on toinen ikiklassikko, siitä pidin myös kovasti.



Pahimman inflaation on vuosien vieriessä kärsinyt kummitusjuna, se ei säikäytä lähellekään yhtä paljon kuin yölähijuna. Autorataankin on iskenyt ylivarovaisen ja tuomitsevan aikamme kirous. Törmäillä ei saa ja pitää ajaa kuin autokoulussa. Tylsää. Onneksi sentään ei itse tarvitse enää mittailla itseään laitteisiin mennessä, että mihin laitteeseen pääsee ja mihin ei. Se oli varsinaista luokitusta lapsena, kun ei ikinä päässyt hauskimpiin laitteisiin kun oli niin pieni.



Paremmin tietävät, ketkä ovat huvipuistotyöntekijöiden kermaa. Jarrumiehet?



Vanhalla koulullani Korson koulussa kävin thaastattelemassa sen nykyistä rehtoria. Jotenkin paluu olisi ollut maukkaampi kun joku olisi rynnännyt sanomaan, että moi Esa, muistanhan minä sinut, oletpas sinä päässyt pitkälle. Nämähän ovat näitä jokaisen vanhaan kouluunsa palaavien fantasioita.



Ketään ei kuitenkaan näkynyt tyhjällä käytävällä odottaessani rehtoria. Jotkin asiat sentään pysyvät samoina. Opettajankokoukset venyvät ja venyvät. Ja minua jännitti, ihan kuin olisin odottanut opettajainhuoneen edessä 19 vuotta sitten.



Koulua oli hieman remontoitu, mutta kyllä sen samaksi kouluksi tunnisti. Uskomatonta kyllä, kaksi opettajaa on kuulemma vieläkin talossa 90-luvun alun ajoilta. On suoranainen ihme, että joku yläasteen opettaja voi selviytyä eläkeikään asti kunnialla. Mutta vanha uskonnon opettajani Lissu oli sen kuulemma tehnyt, eläkkeelle oli jäänyt vuosi sitten. Olisin halunnut tietää, mitä kaikille muillekin opettajille on tapahtunut, mutta en ehtinyt kysellä. Pitäisi olla jokin valtakunnallinen opettajahistoriatietopankki.



Unissa olein usein ollut tuossa Korson koulussa, useimmiten teen koulussa niitä asioita, mitä olisin silloin aikanaan tehdä. Olla vapaampi sielu ja sanoa vastaan. Joissain unissani häiriköin antaumuksella tunneilla. Taidan tosiaan olla terapian tarpeessa.



Mutta todellisuudessa ei tullut minulle siis loistokasta paluuta voittajana vanhaan kouluun. On niitä elämän vaikeita asioita hyväksyä, että hyljeksitty ei palaa kuninkaana takaisin niin kuin sadussa. Vain arkisen arkipäiväisesti.



-------------------------------------------------------------------------------------------------------



BB-asukeista on tullut muuten koulujärjestelmämme heikoimpien lenkkien mittari. Uutisoinnin mukaan asukit eivät tuntuneet tietävän Tuntemattoman sotilaan olemassaolosta.... Pienemmistäkin syistä on viety uudelleenkoulutusleireille.



Tässä muuten kaikille kotibiisinikkareille eväitä varman hitin tekoon. Radioystävällinen laulu, olkaa hyvä. Varoitus, ei sovi englantia taitavien lasten kuultavaksi, kuten asiaan kuuluu varoittaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Gadgetissa oli virhe