Hurmioidu!

Käydessäni Ateneumissa lämmittelemässä tulevaa Picasso-näyttelyä varten huomasin mielenkiintoisen plakaatin seinällä hurmioitumisesta. Kirjailija Stendhalin mukaan äkillinen kuvataidehurmos muistuttaa sekä musiikin aiheuttamaa hurmiota että rakastumista ensi silmäyksellä. Anna Kortelainen on kirjoittanut aiheesta nyt kirjankin. Kyseessä on ihan oikeasti diagnosoitu sairaus. Tunteethan koetaan sairaudeksi. Ainakin jos ne menevät tavallisesta poikkeavaksi.



Itse elän sellaista vaihetta elämästäni, että en hurmioidu mistään. Olen jo jonkin aikaa nappaillut nukahtamis- ja mielialalääkkeitä ja niiden tarkoitushan on tappaa suuret tunteet puoleen tai toiseen. Ihme kyllä kirjoitan enemmän kuin koskaan (paremmasta en tiedä), mutta en tiedä, kauanko materiaalia riittää, jos hurmion tunteet katoavat kokonaan. Juuri nuo samat asiat, mitkä viisas herra Stendhal mainitsi.



Mikään hurmioituja en ole ollut ennen "lääkitystäkään". Hurmion tunteet liittyivät lähinnä synkempään hurmioon. Iloinen hurmiokin muuttui yleensä piakkoin melankoliseksi hurmioksi. Hurmion tunteet liittyivät elämässä eteenpäin menoon, yleensä hurmion jälkeen kaikki lässähti kasaan siihen samaan mitä oli ennenkin. Ja se oli sitten siinä.



Ehkä haluaisinkin elää jatkuvassa hurmiossa ja siitä tipahtaminen on kova pala nieltäväksi. Tosin jatkuva hurmiokin kävi vahingolliseksi pidemmän päällä. Sen tietää ainakin, että lääkkeet tekevät ihmisestä jonkin tason zombien. Toimii niin kuin pitääkin, mutta elelee vain päivästä toiseen.



Kuvataiteesta en ole hurmioitunut hysteriaan. Gallerioissa saa harvemmin katsella maalauksia rauhassa. Minulle hurmioituminen edellyttää yksinäisyyttä. Mutta Simbergin ja Gallen-Kallelan maalausten parissa olen päässyt jo lähelle hurmiota. Musiikissa hurmiota on sitten tapahtunut runsaasti paljon. Mutta kyyneliin on saanut vain harva. Se on minulle musiikin hurmioitumista. Liikuttumista syvälle. Konserteissakin pääsee lähelle hurmiota, kollektiivista hysteriaa.

-----------------------------------------------

Päivän musiikkiraita: Christie: Yellow river. Sarjassamme kaikki tietävät biisin, mutta ei bändiä.



Eipä näytä kuluvan päivää ilman BB-uutista. Tänään Iltalehti vai oliko Ilta-Sanomat uutisoi näyttävästi, että BB:ssä paljasta seksiä. Eikö seksin kuulukin olla paljasta muaalla kuin kuvaruudussa tai julkisesti? Tuottaja oli antanut kenkää pätkän läpi päästäneelle, sanoi vielä kantavansa vastuun. Niinkö? Onko edes työlainsäädännön mukaan oikein erottaa yhdestä virheestä? Ellei kyseessä ollut sitten harjoittelija, joita tuotantoyhtiöt käyttävät häikäilemättä hyväkseen.



Beatlesistä julkaistaan Xbox-peli. Alussa vastustin näitä pelejä rahastuksena ja ihmettelin, että miksi upporikkaiden ukkojen täytyy saada vielä lisää rahaa. Mutta jos joku lapsi tai nuori innostuu maailman parhaimman bändin musiikista pelin avulla, niin hieno homma.



Suomalaisten yleisen salasana on lehtitiedon mukaan salasana. Hienoa. Muistattehan olla vielä päivittämättä virustorjunnan.



Ykköskanava uusii laadukkaan Kahden kerroksen väkeä -tv-sarjan. Jostain kumman syystä se lähetetään klo 15 iltapäivällä. Että kiitos. En tosin tiedä, jaksaisinko katsoa enää niin viipyilevää sarjaa. Onneksi televisiosta tulee sentään Shieldsin uusi kausi. Se onkin ainoa draamasarja, mitä tätä nykyä katson.

 Inhoatko ääniä?