Entä jos olisi toisin?

Ihminen, kuten minäkin, miettii usein, että entä jos kaikki olisi toisin omassa elämässään? Olisin silloin ja silloin tehnyt niin? Jos olisin sen ja sen saanut, olisinko onnellisempi ja hyvivoivampi? Tällä tavalla ajattelemalla saa kokonaisen päivän kulumaan, vaikka jokainen tietää, että tälläinen pohdiskelu on turhaa. Asiat eivät ilman tekoja yleensä miksikään muutu.



Niin tai näin, joihinkin ratkaisuihin voi elämässään vaikuttaa ja joihinkin ei. Esimerkiksi kukaan ei voi valita haluaako syntyä tai minne syntyy. Valinnoista ja valmiiksi annetusta syntyy se elämän tarina.



Ajattelen itseäni, se on helpointa tässä filosofoinnissa. Entäpä jos Korson kerrostalokortteleiden sijaan olisin syntynyt hyvinkin varakkaaseen eiralaisperheeseen. Olisinko minä minä? Olisiko ajattelutapani ja vaikka suhtautuminen kanssaihmisiin sama?

Jos ns. olisin saanut kaiken valmiina, ymmärtäisinkö niitä, joiden osa ei olisi ollut yhtä onnekas. Hyvinkin voisin ymmärtää, jopa enemmän, mutta todennäköisempää etten ymmärtäisi. Nuoruuden kapinoimisvaiheessa olisin ollut vasemmistolainen radikaali, mutta päälle kolmikymppisenä vaikka isäni yrityksen tulevana johtajana. Tiedän, tämä on kliseistä. Mutta Nalle Wahlroosin elämässä totta.

Entä entäpä jos vanhempani olisivat olleet akateemisia ihmisiä? Olisinko nyt jonkin alan maisteri, niin kuin tutkimukset väittävät? Ehkä minua olisi kannustettu opiskelemaan yliopistossa enemmän, sen sijaan että olisin itseoppinut. Entä entäpä jos olisin päässyt yliopistoon sinne useamman kerran pyrittyäni. Mahdollisuuksia olisi ollut paljon enemmän elämässä.



Sitten henkilökohtaisiin ominaisuuksiin. Jos olisin syntynyt suosituksi ulospäinsuuntautuneeksi persoonaksi, olisiko itsetuntoni parempi. Olisin ollut elämäntaitekohdissa rohkeampi ja uskonut itseeni. Itseluottamuksesta on paljon kiinni. Jos olisin tuntenut pienestä pitäen, että minut olisi hyväksytty, olisin välttynyt monelta surulta ja epäonnistumisten aiheuttamasta tuskasta, jotka toistavat itseään juuri epäuskon vuoksi.



Entäpä jos kannustava ja välittävä ihmissuhde olisi sattunut kohdalle jo nuorella iällä, eikä vasta kolmikymppisenä. Olisin jo isä ja mitä todennäköisemmin kerran eronnut. Olisinko erilainen ihminen, jos minulla olisi lapsia? Vai osaisinko olla edes isä?



Entä sitten työ? Jos olisin töissä sanotaan vaikka pörssiyhtiössä, olisiko minulla samanlaisia arvoja ihmisten suhteen kuin nyt. Näkisinkö asiakkaat vain potentiaalisina rahastuskohteina, enkä ihmisinä, jotka syystä tai toisesta tarvitsevat apua.



Mietintäkohteita olisi loputtomiin, mutta jonnekin raja on vedettävä. Minä olen vain minä. Elämässä hioutunut.

--------------------------------------------------------------------------

Kahvipöydissä Kaari Utrion "kuolemanpilleri" ajatus on herättänyt keskustelua. Utrio kun ei halua laitosvanhukseksi ja päättäisi päivänsä tuota elämänvaihetta ennen. Olen eutanasiasta jo kirjoittanut, eikä siitä sen enempää. Sanonpahan vain, että kun ihminen on terve, sen on vaikea ajatella samalla tavoin kuin kuolemansairauden edessä. Suurin osa ihmisistä haluaa uskoa parantuvansa loppuun asti. Siksi hoitotestamentin teko onkin tärkeää. Olet tavallaan tehnyt päätöksen omasta puolestasi, kun et itse pysty enää päätöstä elämästäsi tekemään. Et jää koskaan muiden armoille.



Töissä postiini tulleesta Helsingin kaupungin tiedotteesta löytyi virkamieskielen söpöin titteli: johtava leikkipuisto-ohjaaja. Voiko söpömmäksi enää muuttua.



Oulun kaupungin henkilöstölehdestä puolestaan bongasin seuraavan uutisen. Siellä on käytössä ns. henkilöstökassat, joista on mahdollista ottaa lainaa huokeammalla korolla kuin pankista. Minusta se on hieno palvelu, vaikka harva on valmis sitoutumaan saman työnantajaan palvelukseen lainan takaisinmaksun ajaksi. Julkisella puolella se on kyllä täysin mahdollista.



Nettilöytöjä: BB-Cherylin blogi. Cheryl on ilmeisesti koulun penkillä. Ja tietysti muodikas. Ja lukijoita todella paljon.



Tälläisen hauskan pilapiirroksen sain tänään sähköpostiini.