Sä oot charmantti...

huudahti pienessä sievässä ollut herrashenkilö Tuomarin Nurmion keikalla eilen Ryhmäteatterissa. Charmanttihan mies olikin. Ja olihan se kuuluisa janoisten huulien hioma kaljatuoppikin herraa odottamassa. Joku muu huudahti, että oot niin karismaattinen, että voit virittää kitaraa biisien välissä. Nurmion kitara onkin niin ihmeen näköinen kapistus, että ihmekös tuo, että sitä joutui virittelemään.



Ryhmäteatterin Ryhmis goes acoustic-keikkojen pitäisi olla akustisia, mutta eihän Nurmio tietenkään akustisena soittanut. Yksin veti ja wah-wah:ta polki. Tai niin ainakin luulen, minä kun en ole soittaja itse, paitsi suunsoittaja huonoina päivinä.



Tunnelma keikalla oli hyvä, mitä nyt seitsemältä illalla alkavalla keikalla voi olla. Nurmiokin ihmetteli, että kerrankin sitä saa soittaa ihmisen aikaan ja suhtkoht selvälle yleisölle.



Hyökkäsimme tietenkin eturiviin ja Helsinginkadun näyttämöllä lava on todella lähellä. Oli mainio tilaisuus tarkkailla ammattilaista tekemässä työtään. Tuskin keikka Nurmion parhaita oli, mutta kyllä mies työhönsä eläytyi. Välillä tuntui, että sen silmämunat nuljahtelivat melkein nurin niskoin. Vähän niin kuin sellaisella shamaanilla.



Rock-jermujen keikoilla muuten kuulee toisia mielenkiintoisia rock-jermuja. Takarivissä kuulin olevan herran, joka muisteli Nurmion opiskeluaikoinaan kirjoittaneen bileissä arkipäivän tapahtumia punakynällä vihkoonsa. Mutta ei saa unohtaa, että Tuomari Nurmio on ihan oikeasti suorittanut tutkinnon lakitieteestä. Oppinut mies. Ja tekstit ovat miehellä hyviä.



Biisilistalla ei tällä kertaa ollut niitä suurimpia ralleja kuin jokunen. Omaa suosikkiani Kurjuuden Kuningasta (yllättävää)  ei kuultu, mutta Lasten Mehuhetki sentään. Useamman blues-sävytteisen biisinsäkin Nurmio veti. Erityisesti niissä biiseissä minäkin meinasin vaipua shamaanin lumoihin.



Jokusen kuvankin keikalta otin. Montaa en kehdannut, kun tunnelmaan ei oikein sopinut räpsiminen ilman salamaakaan. Mutta kuvasivuiltani niitä löytyy.