Kadotuksen kansat

Olen lueskellut tässä joulun päivinä kirjastosta tekemääni löytöä. Lainasin nimittäin Jack Londonin kirjan Kadotuksen kansa. Kirja on jo hiukan vanhahtavaa suomen kieltä, mutta edes heikohko käännös ei ole pilannut kirjaa. Eikä se, että on jonkin Sosiaalidemokraattisen raittiusyhdistyksen kustantama. Ainakin ovat tehneet nappivalinnan.

Kirja kertoo Lontoon köyhälistöstä 1900-luvun vaihteessa. London päätti tehdä nimittäin jo tuohon aikaan tosi-tv-journalismia. Hän naamioitui kurjaliston edustajaksi ja kirjoitti East Endin kokemuksistaan. East End oli tuohon aikaan se Lontoon kurjista kurjin kaupunginosa. Ja hyvin Londonin journalismi toimikin, silloinen Brittiläinen imperiumi ei nimittäin liiemmin ilahtunut häpeätahransa paljastamisesta kirjan esipuheen mukaan.

Kirjaa lukiessa tuli mieleen, että ketkä ne ovatkaan nykypäivän kadotuksen kansaa? Länsimaista on viime vuosisadan vaihteen kaltaisia slummeja melkein mahdotonta löytää edes itä-Helsingistä, vaikka jotkut sitä slummiksi kovasti väittävätkin. Joskin Lontoosta varmaan löytyy kyllä Londonin kuvaamaan köyhälistön jälkeläisiä. Nimittäin niitä kuuluisia kolmannen polven työttömiä, jotka rautarouva sinne heidät aikanaan ajoi.

Kadotuksen kansa taitaa kuitenkin löytyä kehitysmaista. Itse asiassa monessa kehitysmaassa eletään juuri samaa vaihetta kun Londonin kuvaamassa maailmassa 1900-luvun alussa. Intian ja Kiinan miljoonakaupungit kasvavat tuon Lontoon kaltaisesti hallitsemattomasti. Ja samalla tavalla riistetään maaseudulta muuttavista kurjista kaikki irti.

Suomessa Londonin kuvaamaa kansaa ei ole. Omalla tavallaan heitä ovat ns. uusköyhät: pitkäaikaistyöttömät, yksinhuoltajat ja miksei myös pätkätyöläisetkin. Londonin aikana pätkätöitä tehtiin yömajassa oleskelun ylläpidoksi. Nykyisin kai sitten pitääkseen työmarkkinakelpoisuutensa.

Niin se vain on, ajat muuttuvat, siinä missä asiat perimmiltään eivät.