Tylsää työssä

Oletteko koskaan pohtineet laillani, miten lehdet ovat täynnä aina samaa juttuja eri nimillä. Näin pikkujouluaikaan esimerkiksi pikkujouluista. Aina samat petätkö kumppaniasi yms. paskaa. Alkaa kyllästyttää ihmisten älykkyyden aliarvioiminen.

Itsellänikin oli juuri perjantaina pikkujoulut. Jos jotain iloa pikkujouluista on, niin siellä ihmiset sattuvat joskus puhumaan sellaisia, mitä eivät muulloin kertoisi. Ihmisistä paljastuu jotain uutta. Sinänsähän jutut ovat useimmiten niitä samoja, varsinkin sitten kun pomot ovat poistuneet paikalta. Ihmisten tapanahan on yleensä pikkujouluissa valittaa kiirettä ja muutoksia. Minä taas kaipaisin niitä, mutta en saa alituisista yrityksistä huolimatta. Elämän suuria ristiriitaisuuksia sekin.

Hesarissa etsitään parhaillaan tylsintä työtä. Hienovaraisesti mainoksen loppuun oli laitettu, että tarkoituksenamme ei ole pitää kenenkään työtä toista huonompana. Mutta tottahan se on, että tylsyyttää työssä kuin työssä riittää. Oma työni ei ehkä ole ihan tylsimmästä päästä, mutta kyllä minulle päivittäin tylsyyden hetkiä tulee useinkin. Se johtuu ihan vain siitä, ettei minulla ole oikeastaan intohimoa enää työhöni. Ei muuten ollut Italiassakaan eräällä miehellä. Joka päivä kun kuljin liikkeen ohi, miehellä oli aina pasianssi tietsikassa käynnissä. Itse en osaa edes pasianssia pelata, joka toisi työpäivään virikkeitä.

Yleensähän ihmiset mielellään kertovat, kuinka kiire ja paine heillä työssään on. Itselläni ei tällä hetkellä niin ole, jos ei nyt ihan päinvastoinkaan. Niin hullulta kuin se kuulostaa, kaipaan kiirettä ja painetta. Jos työssä ei ole haastetta, ei siinä oikeastaan ole enää mitään. Se on vain sellaista päivittäin töihin kävelyä, että saisi rahakoneen rullaamaan itselleen. Jotenkin tunnen olevani ammatillisessa umpikujassa. Kaikki yrityksetkin muutokseen menevät yksi toisensa jälkeen myttyyn. Pitäisi kai vain alistua. Työpäivän kohokohdat alkavat olla ruoka- ja kahvitunti ja sitten kotiinlähtö niiden asioiden pariin, joista pitää. No, se minusta.

Eikö olisikin hyvä idea, kun ihmiset uskaltautuisivat kertomaan työstään rehellisesti, kuinka tylsää heillä on. Vähän töitä ja nekin yksitoikkoisia. Ainakin yhden työkaverini kanssa jaksamme aina nauraa pingottajille ja sille, kuinka meillä on tylsää ja vähän haasteellista työtä.

Oletteko katsoneet televisiosta sitä sarjaa historian kurjimmista ammateista? Siinä kyllä teollistumisen alkuaikojen ammatit tosiaan vievät voiton nykytöistä. Pulleat nykylapset tuskin kestäisivät päivääkään elävänä hiilikaivosveturina tai teiniprinsessat tulitikkutehtaassa. Puhumattakaan nykymiehistä noiden aikojen hommissa. Vaikka itse tekeekin siistiä sisätyötä toimistossa, ei sekään mikään autuus ole, vaikka palkka juokseekin eri tavalla kuin noina aikoina, eikä piiskaa tarvitse pelätä.  Henkinen tuska on suurempi kuin fyysinen. Tosin noiden aikojen hommissa molemmat taisivat olla vahvasti läsnä.

Anteeksi lukijoilleni, jos kuulostan taas hiukan synkältä. Ilmeisesti lomamatka ei enää tehoa arki palaa tajuntaan. Ehkä en vain kestä arkea. Pitäisi löytää jotain, mikä innostaisi edes jollain tavalla. Jotenkin on nyt tosi alakuloinen ja päämäärätön olo. Toivon mukaan alkuviikko muuttaa kaiken...