Osallistutaan, osallistutaan...



Sain tänään töissä sähköpostiini Kuntaliiton tiedotteen tutkimuksesta, joka oli tehty kuntalaisten kiinnostuksesta vaikuttamisesta kotikuntansa asioihin. Osallistuminenhan on suosikkimantroja tulosvastuun yms. ohella. Jotenkin tuntuu, miksi h...ä kaikkien pitäisi edes osallistua. Minusta on ihan ok, jos jotain ihmistä ei kiinnosta päätöksenteko lainkaan, jos se tekee hänet onnelliseksi. Itse asiassa se joskus tekee enemmän onnettomaksi.

Tutkimuksen mukaan kuntalaiset eivät ymmärrä kunnallispoliittisia päätöksiä. Ja ei ihme, päätösten kieli on niin kankeaa, että monen vuoden uran jälkeenkin joutuu lannistumaan joidenkin päätösten edessä. En tiedä, onko se sitten joidenkin tavoitteenakin, ettei päätöksiä ymmärretä. Eivätpähän pääse sitten sotkeutumaan asioihin.

Lisäksi kuntalaiset ovat jakautuneet aktiivisiin ja passiivisiin. Se kyllä pitää paikkaansa. Jotkut marisevat pienestäkin ja toiset eivät osaa/halua/ymmärrä hakea heille kuuluvia oikeuksiakaan. Alkaa olla kuntien demokratian ja koko valtion demokratian kohtalonkysymys saadaanko passiiviset hereille. Sitä ennen ei ainakaan empatia päätöksenteossa lisäänny.

Eniten kunnan asioista olivat kiinnostuneet yli 40-vuotiaat hyvin koulutetut. Ei liene yllätys, ikävä kyllä. Ne keiden pitäisi ääntä pitää, eivät sitä tee. Niinpä keskiluokkaiset omakoti-ihmiset saavatkin haluamansa lävitse, kun köyhien yli kävellään miten tahdotaan. Ei tarvitse katsoa kovinkaan kauan minkään kunnan valtuutettujen asuinosoitteita kun totuus paljastuu. Siksipä joidenkin asuinalueiden kehitys repsottaa, kun toisia kehitetään kaupunkien kiiltokuvina markkinointiin.

Asioiden valmisteluvaiheessa ei koettu saavan tarpeeksi tietoa. Nykyäänhän ennakkotiedotteet lähetetään kyllä medialle ennen kokouksia. Mutta kulissien takaisesta pelistähän (missä asiat tunnutaan päätettävän) ei kukaan tiedä. Ja edes lehdetkään eivät sitä riittävästi tee. Ja ainakaan kuntalainen tästä pelistä vielä vähemmän tietää. Toisaalta osa koki tutkimuksen mukaan saavansa tutkimuksen mukaan aivan riittävästi tietoa. Asioita voitaisiin vastaajien mielestä hoitaa kunnissa paremmin. Se pitänee paikkaansa. Mutta niin voitaisiin hoitaa melkein jokapaikassa.

Poliitikot ja puolueet koettiin kaukaisiksi ja heihin ei tunnuttu luottavan. Siitä ei voine kuntalaisia moittia, mikäli päätöksentekoa seuraavat. Poikkeuksiakin tosin löytyy. Hälyttävintä oli se, että yli puolet koki, ettei heillä ole mitään sananvaltaa päätöksiin ja että päätökset keskittyvät liian harvoille henkilöille.

Pitää paikkaansa, mutta se kai on sitä demokratiaa. Joskaan en näkisi ihan niin synkkänä, kyllä vanha kunnon kansanliike vielä vipinää kinttuihin saa. Varsinkin jos julkisuutta osataa taitavasti käyttää hyväksi. Ja onhan päätöksentekijöitä sentään enemmän kuin Putinin Venäjällä. Tosin ei niitä, joilla todellista valtaa. Äänestämiseen sentään uskottiin vielä.

Palveluiden suunnitteluun haluttiin osallistua. Erityisesti vanhuspalveluiden, oman alueen viihtyisyyden ja terveyspalveluiden. Toiminnan suunnitteluun toden totta voitaisiin ottaa enemmän kuntalaisia mukaan. Vanhuspalveluiden parhaita asiantuntijoita ovat vanhukset ja viihtyisyyden asukkaat. Ongelmana on tässäkin, etteivät ne osallistu, joiden pitäisi osallistua.

Sinänsä vastaukset eivät kerro koko totuutta. Osallistumisen mahdollisuuksia on verkkomaailmasta lähtien kunnissa vaikka kuinka paljon, mutta kun ihmiset eivät kysyttäessä toimi, vaan valittavat sitten jälkeenpäin. Palautetta voi antaa usein kunnissa netin kautta. Ja sitä kyllä tuleekin. Tuntuu, ettei vain niiltä, joilla oikeasti menee huonosti. Enemmän ns. kunnon veronmaksajilta, joille joskus tuntuu, ettei sitten mikään riitä.

En usko, että tämänkään tutkimuksen tulokset olisivat kovin erilaisia, vaikka niitä kysyttäisiin vuosikymmenen päästä. Ei kai päätöksentekoa tulla koskaan tuntemaan avoimeksi, vaikka se sitä olisikin. Ihmisellä on halu osallistua, mutta harvemmin sellaiseen, johon pitäisi. Vaikka sinänsä jos BB-voitajasta äänestäminen tekee onnelliseksi jonkun, niin mitä se minulle silloin kuuluu.


Kommentit

Suositut postaukset