Joulua odotellessa


En muista kirjoitinko viime vuonna blogissani ollenkaan joulusta. Nythän se on taas ovella. Tänä vuonna en ole vielä huomannut yhtäkään joulu on kaupallistunut kirjoitusta. Olisikohan tosi-asiaan jo alistuttu. Enkä minä lahjojen ostossa mitään pahaa näe. Onhan lahjat aina välittämistä, ellei nyt ihan överiksi homma mene.

Jouluunhan liittyy aina yhdessäolon perinne. Ja sanotaan, että yksinäisille joulu on sitten sitäkin ikävämpää aikaa. Varmaan onkin, jos sitä on ihan aidosti, eikä ketään ole oikeasti ympärillä. Mutta eiköhän tuo yksinäisyyskin ole enemmän yhteiskunnan odotusten luomaa, millaista joulun pitäisi olla. Samaa eivät vain kaikki voi saada, vaikka toivoisivatkin. Toisaalta esim. laitoksissakin joulusta tehdään vähän muita erikoisempi päivä. On hienommat ruoat ja kaikki. Ja onhan nämä Hurstien jouluateriatkin vähäosaisille.

Jouluun liittyvät tarinat ovat mielenkiintoisia. Niissä hyvä aina voittaa pahan ja usko elämään. Jouluna ihmiset taitavat olla joko katkeria tai onnellisia, ainakin näin kirjoissa tai elokuvissa.

Mistäköhän joulun perinne on lähtöisin? En itse enää muista, vaikka joskus sen jostain olen lukenutkin. Mutta sen tiedän, että Coca-Cola ei sitä ole. Sinänsä Cokiksen joulumainos on mukavan hassukin. Samoin kuin kaikki muutkin television joulumainokset. Kun niitä ei liian vakavasti ota.

Mitäköhän lahjoja sitä pukki tänä vuonna toisi?



Kommentit

Suositut postaukset