Kodin lieden lämpöä ei riitä kaikille

Tänään kävin Koisorannan asunnottomien palvelukeskuksen avajaisissa. Joskus aiemmin kävin siellä juttuakin tekemässä. Aina kun asunnottomuudesta on kyse, ei voi olla ihmettelemättä, miksi ko. ongelma on vuosi toisensa jälkeen olemassa.

Varsinkin kun palveluja asunnottomille on enemmän kuin koskaan, media seuraa asunnottomuutta ja kai valtaväestönkin asenteet ovat muuttumassa hieman myönteisempään suuntaan. Paitsi tietenkin jos asunnottomien asuntolaa puuhataan oman kodin viereen.

Asunnottomuus olisikin ratkaistavissa, jos kyse olisi pelkästään katon saamisesta pään päälle. Kyse on kuitenkin useimmiten ongelmavyyhdestä, johon liittyy viina, velkaantuneisuus ja kaikki muut mahdolliset ongelmat. Eräs tutkija sanoi hyvin tilaisuudessa, että asunnottoman auttaminen tulee yhteiskunnalle silti halvemmaksi kuin että ei auteta. Kysymyshän on loppupeleissä myös ihmisarvosta.

En usko, että asunnottomat sääliä kaipaavat, mutta näin joulun alla ei voi olla tulematta paha mieli kun näkee resuisia ukkoja muovikasseineen lahjatavararöykkiöineen kävelevien kanssa ihmisten seassa. Kaikista huonoimmassa asemassa taitavat silti olla asunnottomat naiset, jotka mielummin kiertävät väkivaltaisten miesten nyrkkeilysäkkeinä, ennemmin kuin hakeutuvat palveluiden piiriin.

Asunnottomuudesta tuli mieleen kodin merkitys. Jos ei ole kotia, on kai mahdotonta tuntea turvallisuuttakaan. Itselläni on kyllä koti, mutta en oikein pikkuyksiötäni kotina tunne. Koti on myös tunnetta jostain lämpöisestä, sellaisesta missä on jotain odotettavaa. Paljon kodikkaampi olo minulla on läheisten luona. Tietysti joskus on mukava käpertyä omiin oloihinsa, mutta olen kai loppujen lopuksi niin seurallinen ihminen silti, etten viihdy pitkiä aikoja yksikseni.

Mutta kodin tuntuahan voi tulla minkälaisesta mörskästä tahansa. En tiedä, muistatteko nämä Karpon ohjelmat, missä hän seikkaili metsien miesten kojuilla. Osa äijistähän ei kojustaan elävänä halunnut pois. Eikä tullutkaan. On kunnioitettava sitäkin, etteivät kaikki halua elää normielämää. Jonkun valinta saattaa olla se, ettei halua olla osa yhteiskuntaa. Auttamisella tarkoitetaan hyvää, mutta kaikki tosiaan eivät halua tulla autetuiksi.

Tilaisuudesta jäi mieleen myös Vantaan väistyvän sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtajan sanat. Sosiaalipalveluja kohdistetaan nykyään liikaa niille, jotka eivät niitä oikeasti tarvitse. Sitten valitetaan, kun rahat eivät riitä mielenterveyspalveluihin tai vaikka asunnottomille. Eivät varmasti riitäkään, kun yhteiskunnan sosiaalipalveluiden kirjo on kovasti keskiluokkaistunut. Taitaa tosiaan olla niin, että sosiaalipalveluiden alkuperäinen tarkoitus kaikista köyhimpien ja kurjimpien auttamismuotona on unohtunut. Kaikista heikommilla olevien asiakkaiden ongelmat alkavat olla myös sitä luokkaa, että tarvitaan etsivää sosiaalityötä. Toimistolla istumalla ei oikein saada enää tuloksia.

No joo, se näin joulun alla luentona asunnottomuudesta, kodista ja sosiaalipolitiikasta. Ystäväni Eevalin suosituksesta ostin itsellenikin joululahjan, Vesku Loirin Inarin. Yhtä hyviä biisejä kuin Ivalossakin. Joulun taidan viettää kaupungissa. Siinähän sekin menee. Minulla on kuitenkin tällä hetkellä hyvä olla.