Tabujen kansa

Ystäväni T pyysi minua viikonloppuna kirjoittamaan blogiini tabuista aiheista Suomessa. No, olen varmaan niistä kirjoittanutkin, mutta ainahan sitä voi lisätä vettä myllyyn. Eikä kaikkia voi listatakaan. Ajattelin kirjoittaa niitä mitä mieleeni näin nopeasti tulee.

Jos ajattelee laajemmin Suomea muussa maailmassa, niin tabu taitaa olla tuo itäinen naapurimme. Mitä tahansa joku uskaltaa sanoa, haloo nousee heti. Oikein järkevää tai pitäisikö ennemmin sanoa uskaliasta keskustelua ei oikein uskalleta ainakaan julkisuudessa käydä. Sama koskee läntistä naapuriamme. Pakkoruotsista on yleensä vain kaksi mielipidettä, jyrkästi vastaan tai päinvastoin. Me hellimme mielellämme ajatusta Suomesta demokratian mallimaana, vaikka esim. totaalikieltäytyjät laitetaan vankilaan.

Omalla tavallaan Suomessa on sota-aikakin kaikkine sotineen yhä tabu. Esimerkiksi suomalaisten ylläpitämistä siirtoleireistä Itä-Karjalassa ei juuri numeroa pidetä kun sotahistoriasta puhutaan. Jatkosodan hyökkäysvaihekin on koettu puolustussotana. Samoin sisällissota on yhä kohun aihe kun uusi tutkimus ilmestyy. Minkälainen tabu sisällissota olikaan vielä vuosikymmeniä sitten, en uskalla edes ajatella. Kuinka paljon sisäänsuljettua vihaa on täytynyt ollakaan.

Jos ajattelee, Suomessa tabuja ovat ylipäätään vaikeat asiat. Sairaudet, ikävät tunteet, pärjääminen yhteiskunnassa. Tietyistä sairauksista ei mielellään puhuta avoimesti kansan keskuudessa. Ainakin mielenterveysongelmat ovat tällaisia sairauksia, vaikka julkisuudessa niistä puhutaankin. Suomessa halutaan myös sivuuttaa yhteiskunnan kelkasta pudonneet kansan keskuudessa. Jälleen julkisuus kyllä kiitettävästi heistä puhuu, mutta puhutaanko kahvipöydissä. Enpä usko.

Suomalaiset ovat kyllä "valittajakansaa", mutta annas olla, jos joku yrittää henkilökohtaisella tasolla kertoa ongelmistaan, niin kuulevat korvat kaikkoavat. Ainoastaan tosi ystävät jaksavat kuunnella, vähänkin tuntemattomammat katoavat, kun ihmisellä menee henkilökohtaisella tai muulla tasolla huonosti. Varsinkin miesten tuntuu olevan vaikea käsitellä vaikeita tunteita edes kavereidensa kanssa. Se kai koetaan jotenkin "akkamaisena".

Sitten päästäänkin tietysti perheväkivaltaan ja kaikkiin muihin perheiden sisäisiin asioihin. Vaikka tietysti perheväkivallan ei tarvitsisi sellainen asia olla. Kuinka paljon Suomessa taitaa ollakaan puhevälittömiä perheitä. Jokin vuosikymmeniä sitten tapahtunut asia hiertää kauan, pitkään ja hartaasti. Vaikka seksistäkin puhutaan paljon, niin en jaksa uskoa, että kaapista tulo on Suomessa kovin paljon helpompaa kuin vuosikymmeniä sittenkään ainakaan maaseudulla. Samoin harva huutelee olevansa impotentti tai frigidi.

Niin, tabuja kyllä riittää, listata voisi sivutolkulla. Joskus sitä pohtii, miksi jostain asiasta tulee tabu. Onko se jotenkin sisäänrakennettua ihmisessä vai kasvetaanko siihen jotenkin hiljaa huomaamatta. En kyllä itsekään ole mikään tabu vapaa, on minulla itsellänikin joitakin juttuja, joista avaudun vain harvoille ja valituille. Ehkä tabuissa onkin kyse jonkinlaisesta itsensä suojelusta. Jostain muurista, jolla pidetään asiat ja ihmiset kauempana. Mitä mieltä te olette? Tuleeko teille muita tabuja vielä mieleen?