Ajatuksia sodasta Kubrickin siivittämänä
En tiedä, katseliko moni teistä eilen Stanley Kubrickin Full Metal Jacketin. Jostain syystä elokuva on aina kiehtonut minua, vaikka se on raaka ja vähemmän kaunis. Lyhyesti elokuvassa on kyse kovasta koulutusajasta Amerikan merijalkaväessä ja Vietnamin sodan ajassa.
En oikein tiedä, mistä viehtymykseni ko. elokuvaan on lähtöisin. Kenenkään normaali-ihmisen kun ei pitäisi pitää siitä. Ehkä en ole sitten normaali ihminen. Jotenkin minuun uppoaa vain jollain tunnetasolla, miten paljon kovuutta ihminen voi kestää. Elokuvassahan alokkaita koulutetaan sananmukaisesti hengiltä. Heiltä riistetään minuus, jota jalostetaan tarpeiden mukaan sotaan sopivaksi. Merijalkaväen miehet ovat veljiä, koska ovat kestäneet saman eli minuuden viemisen. Sotahan ei ole yksilöjen hommaa, jos yksilöitä jäätäisiin rintamalla suremaan, ei sodasta tulisi mitään.
Kotona asia on tietenkin eri. Suomen Kuvalehdessä oli erinomainen artikkeli Irakin sodassa kaatuneen sotilaan tarinasta. Harvoin avataan yleisölle se sotilaiden toinen puoli. Se, joka muuttuu kovin pian. Ihan niin kuin Oliver Stonen Platoonissa sanottiin. Sodan ensimmäinen häviäjä on viattomuus.
Kovuus on niitä ominaisuuksia, joita kai valitettavastikin en ole saanut itseeni istutettua. En osaa vihata kauaa, enkä kai pitää mitään sisälläni. Olen silti pohtinut, minkälaiset ihmiset pärjäävät esimerkiksi merijalkaväessä. Koveneeko pehmeäkin ihminen, vai onko luonteen kovuus jotenkin sisäsyntyistä. Muuttaako nöyryytys ihmistä erilaiseksi? Syntyykö siitä juuri sellainen ihminen, mitä armeijatkin kaipaavat, tappaja.
Jos asiaa pohtii, niin tuskin sodassa empaatikoista hyötyä olisikaan. Vihahan on sotien käyttöaine. Sota kiehtoo siinäkin mielessä, että kuinka paljon sodissa kostetaan henkilökohtaista vihaa maailmaa vastaan. Mikä muuten selittäisi ne kiltit perheenisät, jotka sodassa muuttuvat teloituspartioiden komentajiksi. Onko sota vain väline, jota tietty ihmistyyppi odottaa päästäkseen toteuttamaan itseään.
Mistähän ihmisen sotimisen halu on lähtöisin? Eläimethän tappelevat reviiristään. Me ihmiset olemme kai tehneet asiasta vain massiivisempaa ja koordinoidumpaa. Sotaahan ei käydä vain oikeissa sodissa, samanlaista väkivaltaa harjoitetaan toisiaan kohtaan summittaisestikin muutenkin. Onko väkivalta sisäänrakennettua siinä missä rakkaus ja lempeyskin.
Sodassahan on lopulta kyse vallasta, jota yhteiskunnan osaset toteuttavat. Politiikan jatkamisesta väkivallan keinoin, kuten Paasikivi sanoi. Ainakin Irakin sodassa on siitä kyse ja loppujen lopuksi kaikissa sodissa, vaikka kauniisti puolustustaistelusta puhutaankin. Voimakkaampi haluaa syödä heikomman, samaahan tapahtuu arkitodellisuudessa. Joten jos oikein kärjistetysti ajattelee, sotaa käydään koko eri tavoin. Mistä muusta on kyse kiusaamisessa yms. alistamisessa.
PS. Se sodista. Sitten loikkaus kauniimpiin asioihin kehnolla aasinsillalla. Lahjoja olen ostanut huonosti. Neiti A:lle ostin lahjan, kun se sattui hyvin kohdalle. Muille lahjoja täytyy vielä ostaa, onneksi on päiviä jouluun jäljellä.
Kommentit
Lähetä kommentti