Säästöpossun täyttäjästä tanskanpankkilaiseksi


Pankkini Sampo-pankki luo parhaillaan nahkaansa Danske-bankiksi. Ja nettisivut ja muu toiminta kiinni, vaikka kai pääsiäisenä ne olisivat muutenkin kiinni. Kukapa nyt pyhinä verkkopankkia kuluttaisi.

Rahani ovat siis kohta tanskalaisten huomassa. En tiedä tanskalaisten taloudenpidosta, mutta hyvinhän nuo ovat pärjänneet, eivätkä ole niin ikävän aggressiivisia maailmanvalloittajia kuin islantilaiset. Kaikissa vertailuissa tanskalaiset ovat pärjänneet taloudellisella mittakaavalla paremmin kuin suomalaiset. Enpä tiedä, vaikuttaako tuo pankin omistajan muutos sen enempää, että värit vaihtuvat kirjeissä. Ja sitten pankkia kai voi myydä vielä tehokkaammin. Minkähän pankin asiakkaana olen kymmenen vuoden päästä, vaikken vaihtaisi pankkiani.

Kirjeitä pankeilta muuten tuleekin. Nykyisin tuntuu, että joka viikko tulee jokin informaatio jostain muutoksesta. Joka ei kuulemma aiheuta toimenpiteitä. Miksi asiasta sitten täytyy informoida, jos se ei aiheuta muutoksia. No, eipähän pääse unohtamaan pankkia, vaikka vähän kornilta tuntuukin saada pankinjohtajalta kirjeitä, joista näkee allekirjoituksen olevan tulostettu.

Mielenkiintoista olisi, että jos tässä jäisi työttömäksi, virtaisiko kirjeitä samaan malliin. Tosin olen jo loppuunammennettu kun olen jo piensijoittaja ja eläkesäästäjäkin. Mutta eiköhän näitä uusia keinoja keksitä ihmisten rahojen käyttöön. Eihän pankki muuten olisi pankki.

Muistelin tässä tänään, että ensimmäisenä tulin Postipankin asiakkaaksi joskus 90-luvun alussa. Olen sen verran vanha, että muistan jonottaneeni vielä pankkikirja kourassa postin konttorissa. Nyt ovat sekä postikonttori että pankkikirja kadonneet ja valtaosa pankkineideistä. Enkä nyt voi väittää hirveästi kaipaavani jonottamista. Näin netti-ihmisenä verkkopankki on luojan siunaus. Eipä tarvitse kerralla nostaa paljoa rahaa, eikä perjantai-illalla hikoilla jonossa.

Ainakin nykyisin omasta pankista saa henkilökohtaistakin palvelua tarvittaessa.  Ymmärrän tietysti vanhempien ihmisten tuskan. Joskus pankeissa näkee pankkikortteja puoliväkisin tuputettavan hämmentyneille vanhoille ihmisille. Suotakoon heille ilo maksaa palvelumaksuja.

Jos pankit vaihtavat omistajaa vikkelään niin samoin myös nimeä. Postipankkikin on ollut Leonia, Sampo ja nyt sitten Danske. Muista pankeista en niin tiedäkään, 90-luvun kaaoksessa katosi ja sulautui pankkeja siihen tahtiin. Jostain syystä en ole tullut missään vaiheessa pankkia vaihtaneeksi. En osaa kilpailuttaa elämässäni kyllin hyvin mitään.

Vieläkö muuten pankeista saa säästöpossuja? En ole hirveästi niitä enää nähnyt. Omassa lapsuudessa jokaisella lapsella oli oma possunsa. Osuuspankilla se virtahepo on jäänyt ainakin mieleen. Ja jollakin pankilla se maapallo. Lienee aika ajanut ohi säästöpossuista. Säästäväisyys ei taida olla hyve vaan raha on saatava poikimaan. Mitenköhän lapsia nyt houkutellaan pankkien toimintaan? Kertokaa minulle, jos tiedätte.... Ainakaan ei voi enää rikkoa säästöpossua rahapulan yllättäessä. Nyt kai keikataan verkkopankin tunnukset ja murtaudutaan vanhempien verkkopankkiin. Eihän se ole yhtään yhtä hauskaa.

PS. Jättäkää jo Ike Kanerva rauhaan. Alkaa taas tuntua turhauttavalta avata lehtiä, kun Iken tekstarit vieläkin hallitsevat otsikoita. Ikehän kävi jo kirkossakin katumusreissulla. Ristiä ei annettu kannettavaksi, mutta eiköhän Ike itse ristinsä kanna muutenkin.

Viime aikoina on kuollut nuoria naisartisteja jo kaksi. Mandi ja sitten Idols-Mia. Tuntuu jotenkin vaikealta uskoa, että kyseessä olisi sairauskohtaus ainakaan molemmissa tapauksissa. Olisiko kyse itsemurhista? Jos näin on, miksi itsemurhista ei vieläkään voi kirjoittaa itsemurhina vaan "äkillisenä poismenona". Maa jossa tehdään niinkin paljon itsemurhia kuin Suomessa, voitaisiin kirjoittaa asioista niiden oikeilla nimillä. Jokatapauksessa aika surullista, kun nuoria ja lahjakkaita ihmisiä kuolee.

Itselläni on onneksi ollut todella kiva pääsiäinen. Toivottavasti muillakin.



Kommentit

Suositut postaukset